Julkinen tieto jakoon

Käyttäjän Pekka Manninen kuva
Pekka Manninen, 30.4.2011

Käytännössä kaikkeen kiinteistöalan tiedonhallintaan tulee vaikuttamaan vihdoin Suomessakin etenevä, EU:n ISPIRE-direktiivin edellyttämä julkishallinnon digitaalisten tietoaineistojen vapauttaminen kaupalliseen ja ei-kaupalliseen käyttöön. Viralliset, standardoidut kinteistö-, kaavoitus-, paikka- ja karttatiedot tulevat olemaan haettavissa avoimiksi laadittavien verkkorajapintojen kautta pääsääntöisesti maksuttomina.

Kiinteistönpidolle ovat ominaisia suljetut, omistaja- ja palvelukohtaiset monoliittiset järjestelmät. Näitä haastamaan tarjoutuu pienemmillekin ohjelmistotoimittajille mahdollisuus rakentaa alan verkostoille joustavia, yhteiseen standardoituun kiinteistötietoon perustuvia palveluratkaisuja.

Valtionhallinnolla on kuitenkin useita haasteita. Suurimmaksi ongelmaksi muodostunee tietoa tuottavien virastojen rahoitus jatkossa, kun iso osa niiden budjeteista on perustunut virastojen väliseen ja yksityisten kartta- ym aineistojen tuottajien kanssa käytyyn kauppaan. Esimerkit maailmalta, mm. USA:sta ja Itävallasta osoittavat kuitenkin, että vapauttamisen nettohyöty on rahoitusvajetta dekadia suurempi kasvaneen liiketoiminnan ja uusien paikkatietoinnovaatioiden ansiosta.

Tekniikka- ja rajapintaratkaisut etenevät hyvää vauhtia, ja yhteisen portaalin esiasteeseen www.paikkatietoikkuna.fi kannattaakin jo käydä tutustumassa. Kaavoituksesta kiinnostuneille tarjolla on esim. Uudenmaan liiton palkittu kartta.uudenmaanliitto.fi, eikä tavallisen kadun tallaajan ja retkeilijän kannata ohittaa uranuurtajaa - kansalaisen.karttapaikka.fi.