Palveluodotuksemme isännöitsijöille

Käyttäjän Timo Paju kuva
Timo Paju, 28.1.2011

Asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtajana odotan isännöitsijältä  johtajuutta – toimitusjohtajuutta. Odotan isännöitsijän toimivan aktiivisti asuntoyhtiön hyväksi hallituksen määrittämien linjausten mukaisesti. Toivon isännöitsijän roolinsa mukaisesti  johtavan ja valvovan  kaikkien asuntoyhtiölle tarpeellisten palveluntuottajien toimintaa. Eihän liikeyrityksissäkään toimitusjohtaja voi rajata vastuutaan hallinnon pyörittämiseen ja jättää tuotantoa, logistiikkaa, tuotekehitystä yms. hallituksen vastuulle.

Kävin tästä keskustelua viime syksynä isännötsijämme kanssa. Yllätyksekseni hän totesi, että toiveeni on aivan oikeutettu, mutta hänestä se on myös utopiaa. Hän perusti väitteensä siihen, että tuntee toimialan sisältä käsin varsin hyvin. Hän osoitti kantansa paikkansapitävyyden myös omalla toiminnallaan. Siksi hän onkin meidän entinen isännöitsijämme.

Asiakas päättää mitä palveluita hän tarvitsee ja mitä käyttää.  Asiakkaista on myös kiinni se, kehittyykö isännöintiala nopeasti vaiko verkkaisasti.  Toimialan omia arvioita on ollut, että merkittävä muutos vie 10 – 15 vuotta.

Asiakkaiden lisäksi myös kiinteistöalan riippumattomilla asiantuntijoilla on oma roolinsa kehityksen vauhdittamisessa.  BDOlla on vahva jalansija kiinteistöalalla ja siksi myös BDO on kehittämässä kiinteistöalaa alan toimijoiden ja asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

Yhdessä onnistumme.