Omistajayrittäjät ja pk-yritykset
Viekö ydinliiketoimintaan kuulumattomien asioiden hoitaminen kohtuuttomasti aikaasi vai haluaisitko, että yrityksessäsi keskityttäisiin siihen mitä teillä osataan parhaiten tehdä?
BDO on Suomessa omistajavetoinen pk-yritys, kuten merkittävä osa asiakkaistammekin. Tiedämme mitkä ovat omat vahvuutemme ja mitkä asiat ovat omaa ydinosaamistamme. Henkilöstöllämme on monipuolinen kokemus kotimaisten yritysten sekä muiden organisaatioiden palvelemisesta. Tämän lisäksi BDO:n kansainvälinen verkosto pystyy tarjoamaan tarvittaessa tukea asiakkaidemme kansainvälistymissuunnitelmille.
Asiakkaan menestys on myös meidän etumme, siksi olemme aidosti kiinnostuneita muodostamaan pitkäaikaisia ja luottamuksellisia yhteistyösuhteita. Pidämme luottamuksellisuutta ja helppoa lähestyttävyyttä ensisijaisen tärkeänä. Tilintarkastajamme ja muut asiantuntijamme toimivat omistajayrittäjien ja muun johdon keskustelukumppanina niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina.
Autamme omistajayrittäjiä ja pk-yrityksiä tarjoamalla muun muassa seuraavia palveluita:
Tarjoamme lisäksi taloushallinnan neuvonantopalveluita esimerkiksi konsernitilinpäätöksen laatimiseen, palkkahallintoon tai konserniraportointiin. Voimme tarjota ratkaisun erityistä osaamista vaativaan asiaan tai pidempiaikaista ratkaisua taloushallintoon tai raportointiin liittyen.
Kauttamme saat yhdellä kontaktilla neuvot ja käytännön apua siihen mitä kaikkea tulee yritystä perustettaessa ottaa huomioon.Yhtiötä perustettaessa on yrittäjällä usein mielessään paljon muutakin kuin juridiset ja taloushallintoon liittyvät asiat. Asiantuntijamme antavat oman asiantuntemuksensa lisäksi käyttöösi laajat kontaktiverkoston ja avustavat tai tekevät puolestasi käytännön toimet yrityksen perustamiseen liittyen.
Ota yhteyttä
André Kumlander, KHT
andre.kumlander@bdo.fi, 020 743 2922
Hannu Riippi, KHT, toimitusjohtaja
hannu.riippi@bdo.fi, 020 7432 925
Pertti Hiltunen, KHT
pertti.hiltunen@bdo.fi, 020 743 2944
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


