Arvonlisäveron palauttaminen ulkomaalaiselle elinkeinonharjoittajalle
Verohallitus on julkaissut 15.10.2007 ohjeen (186.07 20.9.2007) arvonlisäveron palauttamisesta ulkomaalaiselle elinkeinonharjoittajalle.
Arvonlisäverolain mukaan ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla, joka ei ole harjoittamastaan myynnistä verovelvollinen ja jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa, on oikeus saada palautuksena hankintaan sisältyvä arvonlisävero, jos tavaran tai palvelun hankinta liittyy ulkomaalaisen ulkomailla harjoittamaan toimintaan, joka olisi aiheuttanut verovelvollisuuden tai oikeuttanut AVL 131 §:ssä tarkoitettuun palautukseen, jos toimintaa olisi harjoitettu Suomessa tai Suomessa harjoittamaan AVL 8 a tai 9 §:ssä tarkoitettuun myyntiin, josta ostaja on verovelvollinen tai jossa ostajana on valtio.
Ulkomaalaisella elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada arvonlisäveron palautus mm. seuraavista verollisista hankinnoista:
- kokoukset,
- tavaranäytteet,
- näyttelyt,
- messut,
- koulutus,
- toimistotarvikkeet,
- valokopiot,
- kartat,
- ammattikirjallisuus,
- hotellimajoitus,
- kuljetukset Suomessa,
- auton poltto- ja voiteluaineet,
- huolto,
- korjaus sekä varaosat,
- auton vuokra,
- pysäköinti
Lisäksi arvonlisäveron palautus edellyttää mm., että
hankinta liittyy hakijan ulkomailla harjoittamaan liiketoimintaan, joka Suomessa harjoitettuna olisi aiheuttanut verovelvollisuuden tai
hankinta liittyy hakijan ulkomailla harjoittamaan liiketoimintaan, joka Suomessa harjoitettuna olisi oikeuttanut arvonlisäverolaissa tarkoitettuun palautukseen tai
hankinta liittyy sellaiseen ulkomaalaisen Suomessa harjoittamaan tavaroiden ja palvelujen myyntiin, josta ostaja on verovelvollinen (ns. käännetty verovelvollisuus).
Palautuksen saaminen edellyttää on, että hankinta liittyy hakijan ulkomailla – joko EU:n alueella tai EU:n ulkopuolella – harjoittamaan liiketoimintaan ja palautusmenettely on sama riippumatta siitä, harjoitetaanko toimintaa toisessa EU:n jäsenmaassa vai EU:n ulkopuolella. Palautusoikeus ei perustu vastavuoroisuuteen ts. se koskee myös sellaisten maiden yrityksiä, joissa ei ole käytössä vastaavaa palautusjärjestelmää.
Palautusoikeus vastaa laajuudeltaan Suomessa arvonlisäverovelvollisten yritysten vähennysoikeuksia. Arvonlisäverolaissa säädetyt verovelvollisten vähennysoikeuden rajoitukset koskevat myös ulkomaalaiselle suoritettavaa arvonlisäveron palautusta.
Palautusta haetaan kirjallisesti Uudenmaan yritysverotoimistolta. Hakemus tehdään Verohallituksen vahvistamalla lomakkeella suomen tai ruotsin kielellä.
Arvonlisäveron palauttaminen ulkomaalaiselle elinkeinonharjoittajalle
Lähde: www.vero.fi
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


