BDO Consulting mukaan Hanselin IT-asiantuntijapalvelujen puitesopimukseen

Käyttäjän Jaakko Viitanen kuva
Jaakko Viitanen, 8.8.2011

BDO Consulting Oy ja Wakaru Oy ovat ryhmittymänä tulleet valituiksi Hansel Oy:n puitesopimustoimittajaksi IT asiantuntijapalveluissa kolmella osa-alueella. Ryhmittymä BW toimii valtakunnallisesti kattaen monipuolisesti niin hanke- ja projektijohtamisen, kokonaisarkkitehtuurin kehittämisen ja määrittelyn kuin it tarkastustenkin palveluita. Ryhmittymään kuuluvat yritykset ovat tehneet yhteistyötä myynti-, markkinointi- ja projektitoimeksiantojen merkeissä vuodesta 2005 lähtien. Ryhmittymän yrityksillä on entuudestaan asiakkainaan Suomen merkittävimpiä julkisen sektorin toimijoita.

Julkishallinnon toimijoiden, heidän asiakkaiden ja viime kädessä meidän veronmaksajien kannalta on tärkeää, että Suomeen syntyy aitoja vaihtoehtoja perinteisille IT-toimijoille. Tulevina vuosina paineet julkishallinnon toiminnan uudistamiselle ja kehittämiselle kasvavat entisestään, jolloin myös IT-toimittajilta edellytetään entistä parempaa toimintaa. Tähän vaikuttaa myös syyskuussa voimaan astuva uusi tietohallintolaki, jonka myötä julkishallinnon tietohallinnon ja IT-kehittämisen suunnitelmallisuus ja ohjaus nousevat uudelle tasolle.

Käytännön kokemuksemme on osoittanut, että monesti IT-alalla parhaat ammattilaiset toimivat pienissä organisaatioissa. Siksi hyvin johdettu verkostomainen toimintamalli on IT-alalla ylivoimainen. Yhdistämällä pienten ja keskisuurten - huippuammattilaisista koostuvien organisaatioiden osaamista – pystymme palvelemaan asiakkaitamme korkeatasoisesti, erittäin laaja-alaisesti ja kilpailukykyisillä hinnoilla. Näistä ominaisuuksista johtuen ryhmittymä BW on uusi puitesopimustoimittaja projekti- ja hankejohtamisen, arkkitehtuurisuunnittelu- ja määrittelypalveluiden sekä it tarkastusten palvelualueilla Hanselin 8.8.2011 alkavalla nelivuotisella sopimuskaudella.

------------

Ryhmittymän jäsen BDO Consulting Oy on IT-neuvonantaja, joka myös toteuttaa toimeksiantoja. Palvelemme IT-strategian, tietohallinnon johtamisen ja kehittämisen sekä IT-hankintojen toimeksiannoissa. Suomessa kumppaniverkostomme takaa laaja-alaisen osaamisen joustavasti asiakkaittemme käyttöön. Kansainvälisesti BDO toimii 120 maassa 47.000 asiantuntijan voimin.

Ryhmittymän jäsen Wakaru Oy on Suomen johtava palvelu- ja projektjohtamiseen erikoistunut riippumaton ja paikallinen palveluyritys. Lisätietoja osoitteesta www.wakaru.fi