Euroopan komission Green Paper
Euroopan komissio julkaisi 13.10.2010 tilintarkastusalaa koskevan Green Paper -tiedotteen ”Audit Policy: Lessons from the Crisis”. Julkaisu on annettu herätykseksi Euroopassa vallalla olevasta tilintarkastusmarkkinoiden keskittymisestä neljälle suurelle toimijalle sekä siksi, että tilintarkastuspolitiikassa nähdään olevan epäkohtia, joista muistuttaa talouskriisi jota tilintarkastajat eivät onnistuneet ennustamaan. Euroopan komissio toivoo julkaisun herättävän keskustelua vääristyneestä kilpailutilanteesta sekä tilintarkastusalaa rasittavasta odotuskuilusta osakkeenomistajien ja tilintarkastajien välillä, erityisesti koskien tilintarkastuksen roolia ja sen merkitystä. Tilintarkastusalaa hallitsee kansainvälisesti neljä suurta tilintarkastusyhteisöä; Deloitte, KPMG, PricewaterhouseCoopers sekä Ernst & Young. Nämä niin kutsutut Big 4 -yhtiöt tarkastavat 70 prosenttia Euroopan Unionin jäsenmaiden pörssiyhtiöistä. Euroopan komissio näkee tämän tilintarkastusalan keskittymisen neljälle suurimmalle toimijalle riskisenä ja tilintarkastusalaa haittaavana tekijänä. Pahimmillaan yhden suuren tilintarkastusyhteisön kaatuminen saattaisi johtaa uuteen talouskriisiin.
Komissio ehdottaa suurimmille yhtiöille mallia, jonka mukaan listattujen yhtiöiden tulisi valita kaksi tilintarkastajaa, joista vähintään toinen olisi muu kuin Big 4 –yhtiö, ja jotka yhdessä suorittaisivat tilintarkastuksen ja antaisivat tarkastuksestaan tilintarkastuskertomuksen. Tällä voitaisiin estää pahimmat riskiskenaariot koskien yhden suurimman tilintarkastusyhteisön luhistumista syystä tai toisesta, jolloin tilintarkastusala ei olisi täysin keskittynyttä vain suurimpien tilintarkastusyhteisöjen käsiin. Muiden kuin Big-4 -yhtiöiden ottaminen mukaan suurten listayhtiöiden tarkastuksiin johtaisi myös kohti kilpailullisempaa tilintarkastusalaa.
Euroopan komissio katsoo, että kilpailun tilintarkastusalalla tulisi olla vapaampaa, ja uusien tilintarkastusyhteisöjen pääsy markkinoille tulisi olla helpompaa. Joitain yhtiöitä ohjaava ajatus ”Big 4 Only” tulisi oikaista. Muiden kuin Big-4 -yhtiöiden pääseminen mukaan vapaaseen kilpailuun voitaisiin komission ehdotuksen mukaan taata myös sillä, että kaikkia yhtiöitä koskisi rotaatiosäännös, jonka mukaan yhtiöiden tulisi vaihtaa tilintarkastajaa tietyin väliajoin. Nykyisen säännöksen mukaan yhtiön on vaihdettava päävastuullista tilintarkastajaa aina seitsemän vuoden välein, mutta uuden ehdotuksen mukaan ei enää riittäisi vain päävastuullisen tilintarkastajan vaihtaminen, vaan rotaatiosäännös koskisi myös koko tilintarkastusyhteisön vaihtamista. Tällä voitaisiin komission ehdotuksen mukaisesti estää saman tilintarkastusyhteisön käyttäminen liian pitkään, joka vapaan kilpailun lisäämisen ja uusien tilintarkastusyhteisöjen markkinoille pääsyn rinnalla parantaisi myös tilintarkastuksen riippumattomuutta.
Euroopan komission kannanotossa kyseenalaistetaan myös tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen riippumattomuus. Uudella rotaatiosäännöksellä voitaisiin parantaa tilintarkastuksen riippumattomuutta säätelemällä aikaa, kuinka kauan sama tilintarkastusyhteisö voi toimia tarkastettavan yhtiön tilintarkastajana. Komissio pureutuu kannanotossaan tarkastelemaan myös tilintarkastusyhteisöjen tarjoamia konsultointipalveluita. Komission näkemyksen mukaan tilintarkastusyhteisöjen riippumattomuus saattaa vaarantua, kun samalle asiakkaalle tarjotaan konsultointipalveluita suoritetun tilintarkastuksen lisäksi. Mahdollisena ratkaisuna riippumattomuusongelmaan komissio ehdottaa järjestelyä, jossa tilintarkastusyhteisöt olisivat vain tilintarkastusyhteisöjä, eivätkä näin ollen tarjoaisi asiakkailleen muita kuin tilintarkastuspalveluita. Tilintarkastajien riippumattomuutta parantaakseen komissio ehdottaa myös mahdollista muutosta tilintarkastajan valitsemisprosessiin suurimmissa, listatuissa yhtiöissä. Ehdotuksen mukaisesti tilintarkastajan valitsisi tehtäväänsä yhtiökokouksen sijasta kolmas osapuoli, esimerkiksi lainsäätäjä, joka määräisi myös tilintarkastustoimeksiannon pituuden sekä tilintarkastajalle maksetut palkkiot. Tällä muutoksella komissio toivoisi riippumattomuuden parantuvan tilintarkastajan valitsemisprosessissa.
Tilintarkastajilla on merkittävä rooli, jonka avulla tilintarkastajat antavat näkemyksensä tarkastettavan yhtiön tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Tilintarkastusalaan liittyvät säännökset ja rajoitteet eivät kuitenkaan välttämättä ole kaikkien osapuolien tiedossa, jolloin esimerkiksi osakkeenomistajien odotukset tilintarkastukselta ja tilintarkastuskertomukselta voivat olla hyvinkin erilaiset kuin mitä lait säätävät tilintarkastuksen suorittamisesta ja siihen liittyvästä raportoinnista. Tämän odotuskuilun pienentäminen sekä tilintarkastuksen ja tilintarkastajan raportoinnin vastaaminen tarkoituksenmukaisuuttaan on komission julkaisun yhtenä lähtökohtana. Komission julkaisun tarkoituksena ja päämääränä onkin paras mahdollinen tilintarkastuksen laatu ympäri Eurooppaa.
Kansainvälisen BDO:n toimitusjohtaja Jeremy Newman antoi blogissaan vastineen komission Green Paperille jo sen julkaisupäivänä. Newman toivottaa keskustelun tilintarkastusmarkkinoiden keskittymisestä neljälle suurelle toimijalle tervetulleeksi. BDO on jo pitkään pyrkinyt tuomaan esille näkemystä, jonka mukaan kilpailu tilintarkastusalalla ei ole tervettä. Newman katsoo, että lainsäätäjien väliintulo tilintarkastusmarkkinoiden tasapainon korjaamiseksi on välttämätöntä, sillä markkinat eivät itsestään saa tätä epätasapainoa korjattua.
BDO valmistelee parhaillaan joulukuussa annettavaa virallista vastinetta Euroopan komissiolle.
http://blog.e-bdo.com/intranet/global/JNblog1.nsf/dx/European-Commission...
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 48 000 työntekijää 135 maassa
- Liikevaihto 5,67 miljardia euroa vuonna 2011
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


