Kansainvälisen BDO:n liikevaihto kasvoi vuonna 2010
Kansainvälinen BDO julkaisi 30. syyskuuta 2010 päättyneen tilikauden yhdistetyn liikevaihtonsa. BDO:n liikevaihto ylsi 3,89 miljardiin euroon. Liikevaihto kasvoi 4,92 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Aasia oli nopeimmin kasvava talousalue, jossa kasvua oli 32 prosenttia. Suureen kasvuun Aasiassa vaikuttivat ennen kaikkea nopeasti kasvava Kiina sekä monet muut alueen toimistot, joista lähes jokainen kasvoi tilikaudella. Myös Hong Kongin BDO:n fuusiolla Grant Thortonin kanssa oli vaikutusta suureen kasvuun. Itäisessä Afrikassa BDO:n liikevaihto kasvoi 28 prosenttia laajentumisien ja uusien yritysten perustamisien myötä. Myös Latinalaisessa Amerikassa kasvua oli 18 prosenttia, kun taas Lähi-idässä liikevaihto laski. Euroopassa liikevaihto pysyi ennallaan eikä suuria muutoksia ilmennyt.
Vaikka suurin osa Euroopan BDO-toimistoista saavutti vaatimattoman kasvun liikevaihdossaan, monen suurimman Euroopan yrityksen kuten myös Yhdysvaltain BDO:n liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna. Yhdistetyn liikevaihdon kasvattavana tekijänä toimi kuitenkin monen yrityksen merkittävä orgaaninen kasvu, kuten Tanskan ja Ruotsin BDO:n.
Liikevaihdon jakaantumisessa eri toiminnoille ei tapahtunut suuria muutoksia: tilintarkastuksen ja taloushallintopalveluiden osuus liikevaihdosta oli noin 61 prosenttia, kun taas veropalveluiden osuus oli 19 prosenttia ja konsultointipalveluiden osuus liikevaihdosta oli 20 prosenttia. BDO:n työntekijöiden määrä kasvoi ja organisaation palveluksessa oli tilikauden lopussa 46 930 henkilöä. Kaiken kaikkiaan Syyskuun lopussa 2010 BDO:lla oli yhteensä 1082 toimistoa 119 eri maassa.
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 48 000 työntekijää 135 maassa
- Liikevaihto 5,67 miljardia euroa vuonna 2011
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


