Oikeusministeriön yhteisöjä koskevia säädöshankeita

Antti Suulamo, 17.10.2007

Oikeusministeriön on julkaissut 1.9.2007 katsauksen vireillä olevista oikeusministeriön säädöshankkeista, niiden tavoitteista ja taustasta, keskeisestä sisällöstä ja arvioiduista vaikutuksista sekä toteutuksesta aikatauluineen. Julkaistu katsaus perustuu tilanteeseen 1.9.2007. OMTH 2007:27 Oikeusministeriön säädöshankkeet 1.9.2007

Asunto-osakeyhtiölain uudistaminen

Uudistuksen lähtökohtana on edistää asunto-osakeyhtiömuotoista asumista siten, että se voidaan järjestää osakkaiden kannalta mahdollisimman tehokkaasti, turvallisesti ja riittävän ennakoitavalla tavalla. Lisäksi pyritään lain selkeyteen ja helppolukuisuuteen. Laissa otetaan myös huomioon osakeyhtiölain kokonaisuudistus ja muu yhtiölainsäädännön kehitys.

Hankkeen tarkoituksena on selvittää lain uudistustarpeet, jotka liittyvät kunnossapitoon, osakkaan muutostöihin sekä osakkaan ja yhtiön vastuuta koskeviin säännöksiin. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista käsitellä näihin läheisesti liittyviä vastikesäännöksiä. Lisäksi selvitetään ongelmallisiksi koettujen yksityiskohtaisten säännösten (esim. lain soveltamisala, asunto-osakeyhtiön tarkoitus ja toimiala, osakkaan maksuvelvollisuus, yhtiön perusparannukset, yhtiökokous, yhtiön hallinto) uudistustarve.

Hallituksen esitys annettaneen keväällä 2008. Uusi laki tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2009 loppupuolella.

Yhdistyslain tarkistaminen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten parantamiseksi

Hankkeen ensivaiheessa on selvitetty tarkistamistarpeita ottaen huomioon mm. kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman yhteydessä esitetyt näkemykset. Arviomuistiossa tarkistamiskohteina on tuotu esiin ennen kaikkea yhdistyksen hallintoa ja tilintarkastusta koskevat säännökset sekä yhdistyksen päätöksentekoa koskevien säännösten modernisoiminen (teknisen apuvälineen käyttäminen päätöksenteossa).

Päätökset jatkotoimenpiteistä tehdään muistion ja siitä saadun lausuntopalautteen perusteella syksyllä 2007. Tarkemmat vaikutukset voidaan arvioida vasta, kun on päätetty hankkeen laajuudesta.

Säätiölain tarkistaminen

Hankkeen lähtökohtana on Patentti- ja rekisterihallituksen aloite säätiölain uudistamisesta 1.7.2005.

Hankkeen ensivaiheessa selvitetään tarkistamistarpeet ottaen huomioon mm. patentti- ja rekisterihallituksen aloite ja siitä saadut lausunnot. Säätiölaki on vuodelta 1930 ja sitä on viimeksi merkittävästi tarkistettu vuonna 1987, minkä lisäksi lain 1.1.1995 voimaan tulleella muutoksella säätiörekisterin pito ja säätiövalvonta siirrettiin oikeusministeriöstä patentti- ja rekisterihallitukseen. Tämän jälkeen lakiin on tehty lähinnä muun lainsäädännön muutoksista johtuvia ja muita vähäisiä tarkistuksia.

Lausuntotiivistelmä patentti- ja rekisterihallituksen aloitteesta annetuista lausunnoista sekä säätiölain tarkistamistarvetta koskeva arviomuistio valmistuvat syksyllä 2007, minkä jälkeen päätetään jatkotoimenpiteistä. Hankkeen vaikutuksia voidaan arvioida vasta myöhemmin.

Pääomayhtiöiden rajat ylittäviä sulautumisia koskevan direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavayhtiöoikeudellinen sääntely

Hankkeen osalta on annettu hallituksen esitys HE 103/2007.

Yhtiöoikeudellisen direktiivin eli ns. pääomadirektiivin muutoksen täytäntöönpano

Muutosdirektiivillä pyritään helpottamaan julkisten osakeyhtiöiden pääomaa koskevia toimenpiteitä. Helpotukset aiemman direktiivin asettamista vaatimuksista koskevat muun muassa apporttiomaisuudesta annettavia asiantuntijalausuntoja sekä yhtiön omien osakkeiden hankintaa ja niiden hankinnan rahoitusta. Muutosdirektiivi ei sisällä velvoitteita, joiden täytäntöönpano edellyttäisi Suomen lainsäädännön muuttamista.

Pääomadirektiivissä säädetään osakeyhtiön pääoman säilyttämisestä velkojien suojaamiseksi sekä vähemmistöosakkeenomistajien suojaamisesta ja osakkeenomistajien yhdenvertaisuudesta yhtiöiden pääomaan liittyvien toimien yhteydessä. Direktiivi koskee Suomessa vain julkisia osakeyhtiöitä ja se on pantu täytäntöön etupäässä osakeyhtiölain säännöksillä.

Jäsenvaltioiden on pantava muutosdirektiivi täytäntöön viimeistään 15.4.2008. Muutosdirektiivi ei edellytä Suomen lainsäädännön muuttamista, mutta arviomuistio mm. direktiivin tarjoamista helpotuksista laaditaan syksyllä 2007. Jatkotoimenpiteistä päätetään myöhemmin.

Direktiivi voi antaa aihetta vähäisiin muutoksiin etupäässä osakeyhtiölaissa.

Osakkeenomistajan eräiden oikeuksien käyttämisestä julkisesti noteeratuissa yhtiöissä annetun direktiivin täytäntöönpano

Direktiiviä sovelletaan sellaiseen osakkeiden liikkeeseenlaskijaan, jonka sääntömääräinen kotipaikka on EU-valtiossa ja jonka osakkeet on otettu säännellyn kaupankäynnin kohteeksi. Direktiivissä säädetään osakkaiden oikeuksien vähimmäistasosta erityisesti yhtiökokoukseen osallistumista silmällä pitäen. Säännökset koskevat mm. yhtiökokoukseen osallistumisen ja äänioikeuden käyttämisen yhdenvertaista turvaamista. Yksityiskohtaisia säännöksiä on mm. yhtiökokouksen kutsuajasta, kutsun sisällöstä, kokousmateriaalin ja kokouksessa tehtyjen päätösten julkistamisesta, oikeudesta saada asia käsitellyksi kokouksessa sekä tehdä päätösehdotuksia ja kysymyksiä, oikeudesta osallistua kokoukseen asiamiehen välityksellä sekä etäosallistumisen sallimisesta.

Direktiivin täytäntöönpano edellyttää muutoksia lähinnä osakeyhtiölakiin ja arvopaperimarkkinalakiin ja se on pantava kansallisesti täytäntöön viimeistään 3.8.2009. Direktiivin täytäntöönpanosta johtuvasta kansallisen lainsäädännön muutostarpeesta laaditaan arviomuistio syksyllä 2007. Jatkotoimenpiteistä päätetään myöhemmin.

Suomen lainsäädäntö on jo entuudestaan suurelta osin direktiivin mukainen. Tarpeelliset muutoksetkoskevat lähinnä lainsäädännön yksityiskohtia, eikä muutoksista.


Lähde: Oikeusministeriö