Osingonjako välitilinpäätöksen perusteella
KVL 5.12.2007 N:54/2007
A Oy:n tilikausi oli kalenterivuosi. Yhtiön oli tarkoitus jakaa osinkoa osakeyhtiölakiin perustuen ajalta 1.1.2007 – 30.9.2007 laaditun ns. välitilinpäätöksen perusteella. Välitilinpäätöksen osalta oli tarkoitus toimittaa tilintarkastus ja se aiottiin vahvistaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Osinkoa jaettaisiin edellä tarkoitetun 30.9.2007 laaditun välitilinpäätöksen osoittamien jakokelpoisten varojen puitteissa. Näissä olosuhteissa osinkoa pidettiin yhteisömuotoisen osingonsaajan verotuksessa verovapaana tulona siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 1 momentissa säädetään. Ennakkoratkaisu vuosille 2007 ja 2008.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 a §:n 1 momentti
ks. myös KHO 2008:77.
Lähde: www.vero.fi
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


