OYL:n alaisen kiinteistöosakeyhtiön velvollisuudesta tehdä suunnitelmapoistoja tai suhteuttaa poistot lainojen takaisinmaksuun
Kirjanpitolautakunta on lausunnossaan 1830/2008 käsitellyt osakeyhtiölain mukaisen kiinteistöyhtiön velvollisuutta suunnitelman mukaisiin poistoihin sekä mahdollisuutta suhteuttaa poistonsa lainojen takaisinmaksuun.
Kirjanpitolautakunnan lausunto
Hakemuksessa tarkoitettu kiinteistöosakeyhtiö, johon sovelletaan OYL:ia, ei harjoita toimintaansa sellaisessa yhteisömuodossa, johon voidaan soveltaa KPL 5:12.2 §:ää. Hakija on siten velvollinen poistamaan pysyvien vastaavien hankintamenonsa KPL 5:5 §:n mukaisesti suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Kirjanpitovelvollisen kriittinen taseasema ei ole hyväksyttävä peruste jättää suunnitelmapoistot tekemättä.
Poistosuunnitelman tulee olla sellainen, jota soveltamalla pysyviin vastaaviin kuuluvien hyödykkeiden hankintameno poistetaan taloudellisena pitoaikanaan. Poistosuunnitelman tulee siten perustua hyödykkeen teknistaloudelliseen kulumiseen ja vastaisiin tulonodotuksiin eikä suoraan hakijan ottaman korkotukilainan lyhennyksiin hakemuksessa esitetyllä tavalla. Jos lainanlyhennykset vastaavat hyödykkeiden kulumista ja/tai tulonodotuksia, menettely on mahdollinen. Tämä on näyttökysymys, johon kirjanpitolautakunta ei ota kantaa.
Lainanlyhennysten käyttäminen poistojen perustana hakijan kuvaamassa tapauksessa johtaisi voimakkaasti takapainoisiin poistoihin. Takapainoisten poistojen tekeminen edellyttää, että pysyvien vastaavien ennakoitu tuotto tai käyttö jää niiden pitoajan alkuvuosina myöhempää vähäisemmäksi. Jos esimerkiksi lainanlyhennysten ja vuokratuottojen kertymän välillä on positiivinen korrelaatio, tämä puoltaa poistojen takapainotteisuutta.
Takapainoiset poistot ovat poikkeus pääsäännöstä ja niiden soveltamisessa korostuu yleisiin tilinpäätösperiaatteisiin kuuluva varovaisuus. Tämä edellyttää, että liitetiedoissa annetaan tiedot sovelletusta poistomenetelmästä ja tositteisiin sisällytetään perusteet sovelletulle poistomenetelmälle kuten realistisesti laadittu tulonkertymissuunnitelma.
OYL:n alaisen kiinteistöosakeyhtiön velvollisuudesta tehdä suunnitelmapoistoja
Ks. myös Keskinäisen kiinteistöyhtiön velvollisuudesta tehdä suunnitelmapoistoja KILA 1987/2010
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, veropalvelut, neuvontapalvelut
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 000 työntekijää 110 maassa
- Liikevaihto yli 3,7 miljardia euroa
| 17.08.2010 | BDO osti jalansijaa sisäisen tarkastuksen markkinoilta |
| 16.08.2010 | Osinkotulojen verotus 2010 |
| 22.06.2010 | Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportti |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020-743 2920
Fax 020-743 2935
info@bdo.fi
