Rajat ylittäviä fuusioita koskevan direktiivin täytäntöönpano
Hallitus on antanut esityksen Eduskunnalle rajat ylittäviä pääomayhtiöiden sulautumisia ja jakautumisia koskevaksi yhteisölainsäädännöksi. Ehdotuksen tarkoituksena on pääomayhtiöiden rajat ylittäviä sulautumisia koskevan direktiivin voimaan saattaminen Suomessa.
Esityksessä ehdotetaan rajat ylittäviä sulautumisia ja jakautumisia koskevien säännösten lisäämistä osakeyhtiölakiin ja osuuskuntalakiin sekä rahoitustoimintaa koskeviin lakeihin siten, että suomalainen osakkeenomistajien tai jäsenten rajoitetulla vastuulla toimiva yritys voi osallistua sellaiseen rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen, johon osallistuu Euroopan talousalueeseen kuuluvasta toisesta valtiosta olevia yhtiöitä.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan suomalaisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi ja oikeustilan selventämiseksi, että rajat ylittävää sulautumista koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös sellaiseen muuhun sulautumiseen, joka toteutetaan kansallisen sulautumisen osalta sallitulla tavalla, mutta josta ei säädetä direktiivissä. Samoista syistä ehdotetaan säännöksiä myös rajat ylittävästä jakautumisesta, vaikka direktiivi ei koske jakautumista.
Ehdotettu sääntely koskisi yksityisiä ja julkisia osakeyhtiöitä, osuuskuntia, osakeyhtiö-, osuuskunta- ja säästöpankkimuotoisia luottolaitoksia sekä sellaisia keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, joihin sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia.
Osakeyhtiölaissa ja osuuskuntalaissa ehdotetaan säädettäväksi tilanteista, joissa rajat ylittävä sulautuminen ja jakautuminen on mahdollista. Näissä laeissa ehdotetaan säädettäväksi rajat ylittävää sulautumista koskevasta
- sulautumissuunnitelmasta,
- muista sulautumisasiakirjoista ja niiden julkistamisesta,
- sulautumista koskevasta yhtiön päätöksestä,
- osakkeenomistajien, jäsenten, muiden sijoittajien ja velkojien suojasta rajat ylittävän sulautumisen ja jakautumisen yhteydessä sekä
- rajat ylittävän sulautumisen ja jakautumisen rekisteröinnistä ja oikeusvaikutuksista.
Ehdotuksen mukaan rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen osallistuvan suomalaisen yrityksen on täytettävä kaikki sulautumisen tai jakautumisen edellytyksenä olevat toimet ja muodollisuudet ennen sulautumisen täytäntöönpanoa. Lisäksi ehdotetaan kansalliseen sulautumiseen sovellettavan velkojiensuojan ajallista pidennystä julkisoikeudellisten saatavien osalta, koska rajat ylittävän sulautumiseen ei voida soveltaa kansallisesta sulautumisesta poikkeavia vaatimuksia.
Esitys liittyy Suomen jäsenyyteen EU:ssa, mikä velvoittaa saattamaan direktiivin noudattamisen edellyttämät kansalliset säännökset voimaan viimeistään 15 päivänä joulukuuta 2007. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 15 joulukuuta 2007.
Hallituksen esitys 103/2007
Lähteet: Finlex-tietopankki, Oikeusministeriö
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


