Siirtohinnoittelu ja sen dokumentointi

Yleistä

Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan perinteisesti toisistaan riippuvien yritysten hinnanasetantaa niiden keskinäisissä, valtioiden rajat ylittävissä liiketoimissa. Kansainväliset konsernit toimivat usein maissa, joiden välillä on suuria eroja verotuksen tasossa. Ohjaamalla tuloa alhaisen verotuksen maihin on mahdollista alentaa koko konsernin verokustannuksia. Tulon ohjaaminen tapahtuu lähinnä hinnoittelemalla keskinäiset liiketoimet niin, että korkean verotuksen maahan jää vain alhainen kate ja alhaisen verotuksen maahan korkea kate. Toisistaan riippuvien yritysten välisten liiketoimien merkitys on suuri, sillä on arvioitu että jopa yli 60 prosenttia kaikesta maailmankaupasta koostuu yritysryhmien sisäisestä kaupasta. Siirtohinnoittelulla on siten suuri merkitys eri maiden verotulojen kertymiselle, minkä vuoksi hinnoittelun valvominen on perinteisesti ollut yksi kansainvälisen verotuksen keskeisiä kysymyksiä. Siirtohinnoittelua on pyritty valvomaan erityisesti asettamalla yrityksille hinnoittelun dokumentointivelvollisuuksia, jotta poikkeamat markkinaehtoisesta hinnoittelusta olisivat helpommin havaittavissa.

Aiemmat säännökset

Suomessa on siirtohinnoittelua aiemmin säännelty lähinnä kansainvälistä peiteltyä voitonsiirtoa koskevalla verotusmenettelylain 31 §:llä, joka on mahdollistanut Suomessa oikaistavaksi verotettavaa tuloa, mikäli tulon määrä on jäänyt liian alhaiseksi sen johdosta, että toisistaan riippuvien yritysten välillä on sovellettu markkinaehtoisesta poikkeavaa hinnoittelua. Lisäksi säännöksen soveltamisedellytyksenä on ollut, että tulo on siirtynyt ulkomaalaiselle yritykselle.

Säädösuudistus

Siirtohinnoittelusäännöksiä on viime aikoina uudistettu sekä Euroopan Unionin ja OECD:n jäsenvaltioissa ja myös Suomessa katsottiin tarpeelliseksi uudistaa säännöksiä, jotta yrityksille ei syntyisi halua kohdistaa tuloa tiukempaa siirtohinnoittelusäännöstöä soveltaviin maihin Suomen sijasta.

Uudistuksen seurauksena verotusmenettelylakiin lisättiin dokumentaatiota koskevia vaatimuksia sisältävät 14 a§ - 14 c § sekä muutettiin 31§ koskemaan siirtohinnoitteluoikaisua ja laajennettiin sen soveltamisalaa niin, että sitä voidaan soveltaa myös kotimaisten yritysten välisiin liiketoimiin. Dokumentointivelvollisuus koskee sen sijaan vain kansainvälisiä liiketoimia.

Dokumentoinnin laatimisvelvollisuus on muilla kuin pienillä ja keskisuurilla yrityksillä. Sellaisina pidetään yrityksiä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää sekä jonka liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa. On kuitenkin huomattava, että nämä rajat ovat konsernikohtaisia. Dokumentointivelvollisuus siis syntyy, mikäli konserniyhtiöiden yhteenlasketut luvut ylittävät nämä rajat, vaikka Suomessa toimiva yritys jäisi niistä alle.

Dokumentoinnin sisältö

Siirtohinnoitteludokumentointiin on sisällytettävä seuraavat tiedot:

1. kuvaus liiketoiminnasta
2. kuvaus etuyhteyssuhteista: esimerkiksi konsernirakenteen kuvaus
3. tiedot etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista: esimerkiksi liiketoimen tyyppi, osapuolet, arvo, laskutus ja sopimusehdot
4. toimintoarviointi etuyhteyssuhteessa tehdyistä liiketoimista sekä yrityksen ja sen kiinteän toimipaikan välisistä toimista
5. vertailuarvio käytettävissä oleva tieto vertailukohteista mukaan lukien: liiketoimia tulisi vertailla riippumattomien yritysten välisiin liiketoimiin
6. kuvaus siirtohinnoittelumenetelmästä ja sen soveltamisesta: kyseeseen tulevia menetelmiä ovat markkinahintavertailu-, jälleenmyyntihinta-, kustannusvoittomenetelmä sekä liiketoimivoittomenetelmä

Mikäli ulkomaisen osapuolen kanssa tehtyjen liiketoimien yhteismäärä verovuonna on alle 500.000 euroa, dokumentaatiossa ei tarvitse olla kohtien 4-6 mukaisia tietoja.

Siirtohinnoitteludokumentaatio tulee laatia kullekin verovuodelle. Dokumentaatio on esitettävä vaadittaessa. Se on esitettävä 60 päivän kuluessa veroviranomaisen kehotuksesta, mutta kuitenkin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Lisäselvitykset, kuten tieto vertailukohteista, on esitettävä 90 päivän kuluessa kehotuksesta. Mikäli dokumentaatiota ei määräajassa esitetä, yritykselle voidaan määrätä enintään 25.000 euron suuruinen veronkorotus.

Uutta 31 §:n mukaista siirtohinnoittelusäännöstä sovelletaan ensi kerran verovuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa ja dokumentaatiota koskevia säännöksiä 1.1.2007 tai sen jälkeen alkaneelta verovuodelta toimitettavassa verotuksessa.

Säännökset käytännössä

Siirtohinnoittelusäännösten piiriin kuuluvat kaikki liiketoimet. Siten kyseeseen tulevat normaalien tavara- ja palveluhankintojen lisäksi esimerkiksi konsernin sisäiset hallintopalvelut sekä rahoitus. Siirtohinnoitteludokumentaation laatimista koskevat säännökset ovat uusia, eikä niiden soveltamisesta ole vielä verotus- tai oikeuskäytäntöä. Siten vielä ei voida sanoa, miten tiukasti säännöksiä tulkitaan ja millaisia veronkorotuksia puutteista määrätään. Lainsäätäjä on kuitenkin mahdollistanut lievän tulkinnan ainakin vertailuarviota (kohta 5) koskevissa vaatimuksissa. Hallituksen esityksessä nimittäin todetaan:

Siirtohinnoitteludokumentoinnissa ei edellytettäisi vertailukohteen esittämistä, jos vertailukohteita ei ole tai jos vertailukohteiden etsiminen vaatisi verovelvolliselta kohtuuttomia kustannuksia. Vertailukohteen esittämättä jättäminen perustuisi aina verovelvollisen subjektiiviseen näkemykseen. Dokumentointia ei näin ollen voisi pitää vertailukohteen puuttumisen vuoksi olennaisesti vaillinaisena tai virheellisenä, kun arvioidaan dokumentoinnin laiminlyönnin perusteella määrättävän 32 §:n 4 momentin mukaisen veronkorotuksen edellytyksiä.

On kuitenkin odotettavaa, että uusien säännösten johdosta verohallinnon kiinnostus siirtohinnoitteluun kasvaa. Siitä on ollut merkkejä jo tuoreimmissa verotarkastuksissa.