Tilinpäätösperiaatteiden muutosten ja aikaisempia tilikausia koskevien virheiden käsittelystä tilinpäätöksessä
Kirjanpitolautakunta on lausunnossaan (1750/2005) ottanut kantaa aikaisemman tilikauden virheen tai tilinpäätösperiaatteen muutoksen käsittelystä tilinpäätöksessä.
Kirjanpitolautakunnan lausunto
Tilinpäätösperiaatteiden muutokset sekä aikaisempia tilikausia koskevien virheiden oikaisut tulee jatkossa tehdä yksinomaan omaa pääomaa (Edellisten tilikausien voitto/tappio) oikaisemalla. Oikaisuja ei siten enää tehdä tulosvaikutteisesti vaan takautuvasti. Vastaava oikaisu on myös tehtävä vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen. Vertailuvuoden tuloslaskelmaa ei sen sijaan ole välttämätöntä saattaa vertailukelpoiseksi, mutta oikean ja riittävän kuvan sitä vaatiessa on muutoksen tulosvaikutuksesta tilikausien vertailun mahdollistamiseksi annettava liitetieto. Jos vertailulaskelmaa kuitenkin oikaistaan, tulee tehtyjen muutosten ja niiden perusteiden vastaavasti käydä ilmi liitetiedoista
Jos toimintakertomuksessa tai tilinpäätöksen liitetiedoissa esitetään
tilinpäätöksiä tai tunnuslukuja useammalta tilikaudelta, on myös nämä
saatettava mahdollisuuksien mukaan vertailukelpoisiksi tai ainakin selkeästi
mainittava niiden osalta mahdollinen vertailukelvottomuus. Oikaisuja tehtäessä
tulee ottaa huomioon olennaisuuden periaate.
KPA 2:2.1 § velvoittaa esittämään liitetietona aikaisempiin tilikausiin
kohdistuvat tuotot ja kulut sekä virheiden korjaukset, jos ne eivät ole
merkitykseltään vähäisiä. Kirjanpitolautakunta katsoo, että liitetietona on
vastaavasti esitettävä oikean ja riittävän kuvan vaatimus huomioon ottaen
eriteltynä tilinpäätösperiaatteiden muutoksista ja aikaisempien tilikausien
virheiden oikaisuista aiheutuvat muutokset omaan pääomaan.
Kirjanpitolautakunta pitää hyvän kirjanpitotavan edellyttämänä menettelynä
sitä, että tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot ja laskennalliset
verot kirjataan vastaavalla tavalla myös suoraan kertyneiden voittovarojen
oikaisuiksi.
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


