Töihin haetaan Assistant Controlleria

BDO Oy on asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa laadukkaita tilintarkastus- ja neuvontapalveluja kaiken kokoisille yrityksille ja muille yhteisöille. Palveluvalikoimamme käsittää tilintarkastuksen lisäksi kattavat sisäisen tarkastuksen, julkishallinnon, IT-neuvonannon, verotuksen, taloushallinnon ja yritysjärjestelyjen asiantuntijapalvelut. Yhtiö kuuluu maailman viidenneksi suurimpaan tilintarkastusyhteisöön. Asiakaskuntamme on hyvin kansainvälinen. Suomessa meitä on noin neljäkymmentä ja viihtyisä toimistomme sijaitsee Lauttasaaressa.
Voimakkaan kasvumme vuoksi haemme nyt pieneen ja tehokkaaseen taloustiimiimme vakituiseen tehtävään
ASSISTANT CONTROLLERIA.
Tehtäväsi koostuu sekä sisäisen että asiakasyritystemme taloushallinnon monipuolisista tehtävistä. Vastaat nimettyjen asiakkaittesi palkkahallinnosta, alv-asioista ja kirjanpidosta ja raportoinnista. Oman yrityksemme puitteissa vastaat laskutuksesta, ostoreskontrasta ja osin maksuliikenteestä. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat moninaiset hallinnon ja toimiston työt.
Sinulla on kaupallinen peruskoulutus ja muutama vuosi työkokemusta palkanlaskennasta ja kirjanpidosta sekä mielellään myös tilinpäätöksistä. Työssäsi tarvitset päivittäin sujuvaa englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Olet valmis tarttumaan monenlaisiin tehtäviin ennakkoluulottomasti. Sinulla on asiakaspalveluasennetta.
Haluat kehittyä ammattilaisena ja oppia tuntemaan taloushallinnon tehtäväkenttää laaja-alaisesti.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kasvaa ja ottaa vastuuta kykyjen mukaan ammattitaitoinen työyhteisö tukenasi.
Tervetuloa joukkoomme!
Täytä sähköinen hakemuslomake Operaria Oy:n kotisivuilla www.operaria.fi 25.01.2012 mennessä.
Henkilöstöpalveuyritys Operaria Oy:n avustaa meitä hakuprosessissa ja Paula Peltolin antaa lisätietoja tehtävästä numerossa 050 4110829.
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 48 000 työntekijää 135 maassa
- Liikevaihto 5,67 miljardia euroa vuonna 2011
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


