Ulkomaiset vuokratyöntekijät ja Suomen verotus

Antti Suulamo, 23.1.2007

Verohallitus on julkaissut 23.1.2007 menettelyohjeen, jossa selvitetään, miten ulkomailta tulevan vuokratyöntekijän, ulkomaisen työnantajan sekä suomalaisen työn teettäjän tulee menetellä verotukseen liittyvissä asioissa.

Vuoden 2007 alusta voimaantulleen lakimuutoksen perusteella Islannista, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Latviasta, Liettuasta ja Virosta tulevien, enintään kuusi kuukautta Suomessa oleskelevien vuokratyöntekijöiden palkkatuloa verotetaan Suomessa. Lisäksi vuokratyöstä saatua palkkatuloa verotetaan, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Palkka katsotaan Suomessa veronalaiseksi ansiotuloksi oleskeluajasta riippumatta heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen.

Kun vuokratyöntekijän työnantajana on ulkomainen yritys, jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa ja joka ei ole perustanut tänne tytäryritystä tai muuta yhtiötä, se ei ole velvollinen perimään veroa Suomeen vuokratyöntekijän palkkatulosta. Tämän vuoksi vuokratyöntekijän on itse huolehdittava verojensa maksamisesta täällä ansaitsemastaan palkkatulosta.

Ulkomaiset vuokratyöntekijät ja Suomen verotus sekä ulkomaisten yritysten hakeutuminen ennakkoperintärekisteriin


Lähde: www.vero.fi