Verohallituksen ohje uuden osakeyhtiölain vaikutuksista verotukseen

Antti Suulamo, 23.5.2007

Verohallitus antoi maaliskuussa ohjeen uuden osakeyhtiölain vaikutuksista verotukseen (Ohje Dnro 206/345/2007, 8.3.2007).

Osakeyhtiölakiuudistuksessa lähdettiin siitä, että uuden lain vaikutukset verotukseen ratkaistaan muussa lainsäädännössä. Verohallituksen käsityksen mukaan verosäännöksiä tullaan muuttamaan uuden osakeyhtiölain johdosta. Tämän vuoksi Verohallitus ottaa kantaa vain yleisimmin esille tuleviin kysymyksiin. Ohjeessa käsitellään uuden osakeyhtiölain voimaantulon synnyttämiä uusia soveltamistilanteita verovuonna 2006 voimassa olevien verosäännösten nojalla.

Ohjeessa otetaan kantaa mm. sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta tapahtuvan varojenjaon verotukseen. Yhtiön jakaessa varoja vapaan oman pääoman rahastosta, yhtiön tulee Verohallituksen mukaan erikseen selvittää, onko kysymyksessä voittovarojen jakaminen vai pääoman palauttaminen. Jos sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston varojen jakaminen rajoittuu varoihin, jotka ovat alun perin syntyneet osakkeenomistajien tai muiden kuin osakkeenomistajien tekemien pääomansijoitusten myötä, varojen jakamista on Verohallituksen käsityksen mukaan pidettävä pääomapalautuksena. Ellei riittävän luotettavasti voida selvittää, että sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaetut varat ovat luonteeltaan pääomapalautusta, varojen jakoon sovelletaan verotuksessa osinkoa koskevia säännöksiä.

Jos sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon on tehty sekä pääomasijoituksia että siirretty voittovaroja, voittovarojen siirtäminen rahastoon ei merkitse Verohallituksen mukaan automaattisesti varojen jaon katsomista kaikilta osin osingonjaoksi. Varojen jako tulkitaan tällöin pääomapalautukseksi tai osingoksi pääomasijoitusten ja siirrettyjen voittovarojen suhteessa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastossa.

Ohjeessa on otettu kantaa mm. myös osingon jakamiseen tilikauden päättymisen ja varsinaisen yhtiökokouksen välisenä aikana sekä osingon jakamiseen kuluvalta tilikaudelta, suosiviin varojenjakotilanteisiin, laittomaan varojenjakoon ja yritysmuodon muuttamiseen.

Uuden osakeyhtiölain vaikutuksia verotukseen


Lähde: www.vero.fi