Verohallitus antanut yhtenäistämisohjeet vuodelle 2008

Antti Suulamo, 9.1.2009

Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallitus on antanut ohjeet käytettäväksi vuodelta 2008 toimitettavaa verotusta varten.

Yhtenäistämisohjeet on tarkoitettu tueksi säännösten tulkinnassa, myös silmällä pitäen niitä tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan raha- ja prosenttimääriä. Yksittäistapauksessa verovelvollisen esittämä selvitys on kuitenkin aina ensisijainen verotuksen peruste.

Ohjeeseen on tehty muuttuneesta lainsäädännöstä aiheutuvat täydennykset ja korjaukset. Muutoin ohjeeseen on tehty indeksitarkistukset ja eräitä muita tarkennuksia.

Yhtenäistämisohjeet on valmisteltu Verohallituksen asettamassa Ohjauksen yhtenäistämistyöryhmässä. 

Verovirastot voivat harkintansa mukaan antaa ohjetta täydentäviä verovirastokohtaisia ohjeita. Nämä ohjeet eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa Verohallinnon yhtenäistämisohjeen kanssa eivätkä verotuksen työmenettely- ja valvontaohjeiden kanssa. Jos ohjeissa asetetaan käsittelyä ohjaavia rahamääräisiä rajoja, käytetään ensisijaisesti koko verohallinnon yhteisiä rajoja

Yhtenäistämisohjeet 2008

Lähde: www.vero.fi