Yhdistykset ja säätiöt
Onko yhteisössänne varmasti toimittu yhdistys- ja säätiölakien sekä asetusten mukaan? Onko veroasioissa otettu huomioon kaikki verottajan uusimmat tulkinnat esimerkiksi yleishyödyllisyyteen tai arvonlisäveroon liittyen?
Muiden juoksevien asioiden lisäksi yhdistyksen ja säätiön taloushallinto, johto ja hallitus joutuvat pohtimaan esimerkiksi yllä olevia asioita. Asiantuntijamme pohtivat näitä asioita päivittäin työssään. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa varmistamme, että kaikkia lakeja ja sääntöjä noudatetaan. Käyttämällä asiantuntijaa ajoissa vältytään usein monelta ikävältä ja kalliiltakin yllätykseltä. Samalla voidaan keskittää oman organisaation resurssit jatkuvan toiminnan pyörittämiseen ja henkilöstön ydinosaamiseen.
Tilintarkastajiemme ja muiden asiantuntijoidemme pyrkimyksenä on toimia yhdistyksen ja säätiön johdon keskustelukumppanina niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Henkilöstöllämme on monipuolinen kokemus yhdistysten ja säätiöiden palvelemisesta.
Lähestymistapa hyvän asiakassuhteen luomiseksi on meillä erilainen. Luottamuksellisuus ja helppo lähestyminen on ensisijaisen tärkeää. Meiltä saat oman yhteyshenkilösi kautta yhteyden kaikkiin tarjoamiimme palveluihin.
Ota yhteyttä
Erkki Manner, KHT
erkki.manner@bdo.fi, 020 7432 923
Pertti Hiltunen, KHT
pertti.hiltunen@bdo.fi, 020 743 2944
Hannu Riippi, KHT, toimitusjohtaja
hannu.riippi@bdo.fi, 020 7432 925
BDO Suomessa
- Tilintarkastus, sisäinen tarkastus, veropalvelut, IT-neuvonanto
- Palvelemme kaikkialla Suomessa
- Toimistot Helsingissä ja Turussa
BDO maailmalla
- 5. suurin tilintarkastusyhteisö
- 46 930 työntekijää 119 maassa
- Liikevaihto 3,89 miljardia euroa
| 24.01.2012 | Ensimmäisen puolen vuoden saldoa julkishallinnosta |
| 12.01.2012 | Sosiaalivakuutusmaksut 2012 |
| 12.01.2012 | Kilometrikorvaukset 2012 |
| 12.01.2012 | Luontoisedut 2012 |
| 12.01.2012 | Päivärahat 2012 |
Yhteystiedot
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI
Keskus 020 743 2920
Fax 020 743 2935
info@bdo.fi


