• Perusprinsiipit osakeyhtiön sukupolvenvaihdoksen verosuunnitteluun
Blogi:

Perusprinsiipit osakeyhtiön sukupolvenvaihdoksen verosuunnitteluun

13 lokakuu 2017

Antti Suulamo , Tax Partner |

Suomessa väestön ikääntyminen aiheuttaa kasvavia haasteita taloudessa ja työvoiman riittävyydessä. Nuoremmat ikäluokat eivät riitä korvaamaan nyt eläkkeelle siirtyviä suuria ikäluokkia. Myös perheyritykset ovat saman ongelman edessä. Jatkajaa ei välttämättä löydy enää omasta perhepiiristä. 

Oman haasteensa tuovat myös yritysten siirtymiseen liittyvät verotukselliset kysymykset. Veronmaksun rahoittamiseksi ei löydy omia varoja tai muuta rahoitusta. Pahimmassa tapauksessa yritys joudutaan ajamaan alas, jos sille ei löydy ulkopuolista ostajaa.

Aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelu riittävän ajoissa 

Jos sukupolvenvaihdoksen suunnittelu alkaa kuolinvuoteella, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Perunkirjoitusvaiheessa vielä sitäkin enemmän. Toimi siis ajoissa ja ryhdy kartoittamaan jatkajaa yritykselle. Nyrkkisääntönä voitaneen sanoa, että koskaan ei ole liian aikaista. Löytyykö perhepiiristä tai esimerkiksi yrityksen johdosta jatkajaa yritykselle?

Huomiota verotukselliseen kohteluun ja rahoitusrasitukseen 

Jos jatkaja yritykselle löytyy, tulee mietittäväksi, miten sukupolvenvaihdos toteutetaan, jotta se olisi verotuksellisesti edullinen ja toisaalta yrityksen hankinnasta aiheutuva rahoitusrasitus ei muodostuisi liian raskaaksi. 

Vaihtoehtoja on useita ja monesti yrityksen siirtäminen on kannattavaa toteuttaa osissa usean vuoden kuluessa. Toimenpiteiden jaksottaminen useammalle vuodelle voi pienentää vero- ja rahoitusrasitusta ja toisaalta turvata luopujan eläkeajan elämisen rahoitusta. 

Onko mahdollista hyödyntää lahjaveron huojennusta? 

Sukupolvenvaihdoksia suunniteltaessa erääksi olennaiseksi kysymykseksi nousee, mitä luopuja yrityksestä haluaa (€). Jos luovutus tapahtuu esimerkiksi lapsille ja luopujan talous  on jo kunnossa, on yrityksen lahjoitus usein verotuksellisesti edullisin vaihtoehto. Jatkajilla on mahdollisuus hakea lahjaveroonsa huojennusta tietyin edellytyksin. 

Varsinkin yrityksissä, joiden ns. käypä arvo on huomattavasti suurempi kuin oman pääoman osoittama määrä, voi huojennuksen määrä olla huomattava. Tällaisia yrityksiä voivat olla esimerkiksi yhtiöt, joilla on suuri tuottoarvo ja jotka ovat jakaneet suurta osinkoa vuosittain, jolloin yhtiön oma pääoma ei ole muodostunut kohtuuttoman suureksi. Hyvä on myös huomioida, että perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennus ei edellytä sukulaisuussuhdetta. 

Muita vaihtoehtoja sukupolvenvaihdoksen toteutukseen 

Jos luopujalla on tarve saada rahaa luopumisesta esimerkiksi turvatakseen jatkajan sisarten perintöosuutta, tulee lahjaverokysymysten lisäksi mietittäväksi myös muita vaihtoehtoja. Näitä ovat esimerkiksi: 

  • osakekauppa ja alihintainen osakekauppa 
  • omien osakkeiden hankkiminen 
  • osakeanti 
  • liiketoimintakauppa 
  • apuyhtiön käyttäminen luovutuksessa 
  • varsinaisen liiketoiminnan eriyttäminen erilliseen yhtiöön jakautumisella. 

Sukupolvenvaihdos voidaan tehdä myös näiden yhdistelminä. Näihin kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy lisäksi mm. yhtiöoikeudellisia ja verotuksellisia kysymyksiä. Esimerkiksi osakekaupasta aiheutuva myyntivoitto voi olla tietyin edellytyksin luopujalle verovapaa. 

Käytä apuna ammattilaisia 

Sukupolvenvaihdoksiin liittyy verotuksellisesti monia haasteellisia kysymyksiä. Vaikka olisit asiantuntija oman yrityksesi toimialalla, vaativat verokysymykset omat asiantuntijansa. Asiantuntijan käyttäminen sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa tulee yleensä myös edullisemmaksi.  

Asiantuntijoiden apua hyödyntämällä vältytään jälkikäteen esitettävältä kysymykseltä:  ”Teimmekö oikein ja verotuksellisesti edullisesti?” Jo tehtyjen toimenpiteiden muuttaminen myöhemmin on hankalaa eikä se myöskään yleensä ole verotuksellisesti tehokasta. Onnistuneen sukupolvenvaihdoksen varmistamiseksi onkin suositeltavaa ottaa asiantuntijat mukaan suunnitteluun jo alkuvaiheessa.  

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Suomen Tilintarkastajat ry:n Talouden ammattilaiset -blogipalstalla.