Artikkeli:

Oulun seudun yrityksille ja hyvinvointialalle lisää talouden ja hallinnon osaamista

27 tammikuuta 2016

Talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluita tarjoava BDO on vahvistanut toimintaansa Pohjois-Suomessa avaamalla toimiston Ouluun. Uusien toimitilojen lisäksi BDO tarjoaa Oulun seudulla entistä enemmän erityisosaamista. Oulun toimistolla työskentelevät muun muassa tilintarkastuksen asiantuntija KHT, JHTT Tiina Mikkonen-Brännkärr ja hyvinvointi-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalaan erikoistunut kehittämispäällikkö Anne Sormunen.

 

”Enemmän ja monipuolisempia palveluita yrityksille”

BDO:n erityisosaamista on yrityksille ja julkishallinnon toimijoille suunnatut tarkastuksen, riskienhallinnan, verotuksen ja yritysjärjestelyiden palvelut sekä muut alan neuvonantopalvelut.  
- Voimme toimia esimerkiksi start up –yrityksen kumppanina tai  auttaa kansainvälistyvää yritystä  sekä kotimaisten asiantuntijoidemme että maailmanlaajuisen asiantuntijaverkostomme tuella, Tiina Mikkonen-Brännkärr sanoo.
- Lisäksi julkishallinnon asiakkaillemme on nyt tarjolla aiempaa kattavampia palveluita, Mikkonen-Brännkärr jatkaa.

 

”Olemme kuntien ja hyvinvointialan yritysten tukena”

Kuntien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat tällä hetkellä muutoksen keskellä, kun roolit, vastuut ja rakenteet uudistuvat. Uudistuksen myötä halutaan paitsi lisätä kuntalaisen hyvinvointia ja kaventaa terveyseroja, myös tehostaa palveluketjuja ja parantaa tuottavuutta.
-Näemme, että tulevissa muutosprosesseissa alueellinen tuntemus on tärkeää. Sen vuoksi vahvistamme hyvinvointipalveluihin ja johtamiseen liittyviä asiantuntijapalveluitamme myös täällä Oulussa, kertoo kehittämispäällikkö Anne Sormunen.