Kestävyysjuoksija Alisa Vainio ja BDO ovat aloittaneet yhteistyön

13 tammikuuta 2016

BDO onnittelee Alisaa hienon tunnustuksen saamisesta ja menestyksekkäästä vuodesta.

 

Kestävyysjuoksija Alisa Vainio ja asiantuntijaorganisaatio BDO ovat aloittaneet sponsoriyhteistyön. Viime vuoden puolella alkanut yhteistyö Vainion kanssa sai alkunsa, kun talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys etsi tapaa tukea ja kannustaa suomalaista urheilua. Nuoren juoksijalahjakkuuden kanssa yhteiset arvot löytyivät helposti.
 
- Alisa edustaa hyvin pitkälle samoja arvoja, joita mekin painotamme omassa toiminnassamme. Niitä ovat muun muassa pitkäjänteisyys, osaaminen, periksiantamattomuus ja menestys sekä kotimaassa että kansainvälisesti, kuvailee BDO:n toimitusjohtaja Hannu Riippi.

 

BDO onnittelee Alisa Vainiota Vuoden Nuoren Urheilijan palkinnosta

Alisa Vainio palkittiin Urheilijagaalassa vuoden 2015 Vuoden Nuoreksi Urheilijaksi. BDO onnittelee Alisaa hienon tunnustuksen saamisesta ja menestyksekkäästä vuodesta. 

Alisa Vainion uran tähänastisia kohokohtia:

  • Vuoden Nuori Urheilija 2015
  • Vuoden 2015 Kalevan kisoissa Alisa Vainio juoksi kultamitalin 10 000 metrin matkalla. Hänen juoksemansa aika on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi paras. Lisäksi Vainio voitti Kalevan kisoissa hopeaa 5 000 metrin matkalla.
  • Syyskuussa 2015 Vainio juoksi Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi parhaan ajan ensimmäisellä maratonillaan. Aika on Suomen maratonennätys alle 23-vuotiaiden sarjassa ja epävirallinen Euroopan ennätys alle 20-vuotiaiden sarjassa. 
  • Elokuussa 2015 Vainio voitti 3 000 metrin estejuoksun alle 20-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Hän paitsi rikkoi tuolloin oman ennätyksensä, teki myös ikäluokkansa Euroopan kärkiajan.
  • Viime vuoden elokuussa Vainio voitti 3 000 metrin estejuoksussa kultaa myös alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Hän saavutti tuolloin jälleen sekä oman että ikäluokkansa Euroopan kärkiajan.

Lisätietoa Alisa Vainion ja BDO:n yhteistyöstä

Jan Kovero, johtaja, liikkeenjohdon konsultointi
050 370 3536, [email protected]

Rami Virlander
Alisa Vainion valmentaja
044 538 3057, [email protected]