18 tammikuuta 2019
Suomen BDO:n liikevaihto 31.8.2018 päättyneellä tilikaudella oli 22,4 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna oli 6,0 %.
Kasvua vauhdittaneina tekijöinä olivat erityisesti voimakkaat panostukset liiketoiminnan kehittämiseen sekä onnistuneet rekrytoinnit.
Päättyneellä tilikaudella avasimme toimiston Maarianhaminaan ja tilikauden päättymisen jälkeen BDO:n toimistoja on avattu Poriin, Raumalle, Lappeenrantaan ja Rovaniemelle.
- Päättyneen tilikauden aikana olemme onnistuneet saavuttamaan kasvutavoitteitamme laajentamalla palvelutarjoamaamme niin maantieteellisesti kuin tarjoamalla uusia innovatiivisia palveluita asiakkaillemme, toteaa toimitusjohtaja Taneli Mustonen.
Kansainvälistä kasvua
Myös kansainvälinen BDO-verkosto on jatkanut kasvuaan. Kansainvälisesti BDO-verkoston yhteenlaskettu liikevaihto nousi päättyneellä tilikaudella 7,5 miljardiin euroon (9 MRD USD), josta kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna oli 10,7 %.
Kansainvälisesti asiantuntijoidemme määrä nousi viime tilikauden aikana 80 000:een (kasvua 9 %). Palvelemme asiakkaitamme 162 maassa, joissa meillä on yhteensä lähes 1 600 toimistoa.