BDO voitti toistamiseen arvostetun IAB Network of the Year -palkinnon
11 lokakuuta 2018
BDO on jälleen voittanut arvostetun International Accounting Bulletinin (IAB) myöntämän ’Network of the Year’ -palkinnon. Edellisen kerran kansainvälinen BDO-verkosto sai kyseisen palkinnon vuonna 2015.
Network of the Year -palkinto myönnetään vuosittain tarkastusalan palveluja tuottavalle toimijalle tunnustuksena kannattavasta kasvusta sekä strategiaan ja liiketoimintaan liittyvistä erinomaisista saavutuksista. Palkinnon voi saada alan hyvämaineinen ja tunnettu toimija, jonka palvelut ovat johdonmukaisesti laadukkaita. IAB on tunnettu kansainvälinen kirjanpitoalaan erikoistunut julkaisu.
- Palkinto on meille hieno tunnustus, sekä osoitus siitä, että poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu toteutuu käytännössä, sanoo Suomen BDO:n toimitusjohtaja Taneli Mustonen.
BDO on viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut nopeimmin kasvava kansainvälinen tilintarkastusta ja muita talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluita tarjoava organisaatio. Kansainvälisen BDO-verkoston liikevaihto kasvoi vuonna 2017 8% edelliseen tilikauteen verrattuna, mikä on toimialan merkittävimpiä prosenttiosuuksia. 162 maassa toimiva verkosto kasvatti tilikaudella 2016-2017 kokonaisliikevaihtonsa 7,4 miljardiin euroon (8,1 MRD USD) samaan aikaan, kun sen henkilöstön määrä kasvoi yli 9%:lla 74 000 henkilöön. Suomen BDO:n liikevaihto 31.8.2017 päättyneellä tilikaudella oli 21,1 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna oli 16 %.
Palkinnon otti vastaan BDO Globalin toimitusjohtaja Keith Farlinger Digital Accountancy Forum & Awards 2018 -gaalassa Lontoossa 4. lokakuuta.
- Olen erittäin ylpeä siitä, että BDO on voittanut IAB:n myöntämän merkittävimmän palkinnon jo toisen kerran kolmen vuoden sisällä. Jatkuva kasvumme on tietenkin tulosta selkeästä strategiastamme sekä vahvasta sitoutumisestamme laatuun, mutta sitä on edesauttanut myös kunnianhimoiset konsolidointitavoitteemme sekä jatkuva panostus teknologiaan. Asiakkaamme ovat kaiken toimintamme keskiössä, kuten myös työn laatu, Keith Farlinger sanoo.

BDO:laisia juhlistamassa palkintoa Digital Accountancy Forum & Awards 2018 -gaalassa. BDO Globalin toimitusjohtaja Keith Farlinger on toinen vasemmalta.