Uusia tilintarkastus- ja muita talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluja Satakunnan alueen yrityksille

15 lokakuuta 2018

BDO tuo kansainvälisen verkoston laajan osaamisen satakuntalaisten yritysten saataville

BDO on syyskuun alussa laajentanut toimintaansa Satakunnassa ja avannut uudet toimistot Poriin ja Raumalle. Voimakkaasti kasvava BDO on viidenneksi suurin tilintarkastusta ja talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluja tarjoava organisaatio sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Uusien toimistojen toiminta pohjautuu vankalle paikallistuntemukselle. Porissa BDO on ostanut tilintarkastusyritys M. Rehula Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakaupan myötä yli 35 vuoden kokemuksen omaava HT Martti Rehula sekä muu M. Rehula:n henkilöstö on siirtynyt BDO:n palvelukseen.

- Arvostamme erittäin paljon Martti Rehulan asiantuntemusta. Yhteistyömme antaa toiminnallemme vahvan perustan Porin seudulla, sanoo BDO:n tilintarkastuksen liiketoimintajohtaja, partner, JHT, HT Minna Ainasvuori.

- Toimintamme lähtökohtina ovat asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen sekä lisäarvon tuottaminen lakisääteisten tilintarkastuspalveluiden ohella. Liiketoimintakaupan myötä saamme taaksemme isomman yhtiön tuen. Panostamme jatkossakin henkilökohtaisen asiakassuhteen luomiseen sekä uusien että nykyisten asiakkaiden kohdalla, sanoo Porin toimiston vetäjänä aloittava Martti Rehula.
 

Uusi Rauman toimisto jatkaa perinteikkään tilintarkastustoimiston työtä

Raumalla BDO jatkaa raumalaisten yrittäjien hyvin tunteman tilintarkastustoimiston Ajado Oy:n työtä tutussa toimistossa Rauman torin kupeessa.
 
- Asiakkaamme saavat jatkossakin palvelua joustavasti paikallisilta asiantuntijoilta, minkä lisäksi he saavat helposti asiantuntojaverkostoltamme tukea esimerkiksi verotukseen tai yrityksen kasvuun liittyvissä asioissa, kertoo Rauman toimiston vetäjä JHT, HT Aino Lepistö.

Liiketoiminnan laajentumisen myötä BDO:lle siirtyy merkittävä määrä asiakkuuksia Satakunnan alueella.
 - Liiketoimintakauppa Porissa ja merkittävä laajentumisemme Raumalle ovat osa kasvustrategiaamme. Tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme kautta Suomen, ja tarjota yhä suuremmalle joukolle poikkeuksellisen hyvää asiakaspalvelua ja monipuolista osaamista, jatkaa Minna Ainasvuori.