Salomaa Yhtiöt Oy

 

Salomaa on vuodesta 1935 lähtien toiminut perheomisteinen yhtiöryhmä, joka tarjoaa markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijapalveluita. Yhtiöiden tilintarkastuksista vastaa BDO. Tarkastuspalveluiden lisäksi BDO tukee Salomaata kattavasti myös muissa taloushallinnon asiantuntijatehtävissä aina verotuksesta yhtiöoikeuteen. 

Salomaa tunnetaan erityisesti kyvystään auttaa asiakkaitaan markkinoimaan paremmin. Tästä pitävät huolen yhteensä yli 400 Salomaan eri osa-alueiden markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista.

– Tarjoamme asiakkaillemme markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijapalveluita. Olemme alamme suurin suomalainen perheomisteinen yhtiöryhmä. Liikevaihtomme oli edellisessä tilinpäätöksessämme 185 miljoonaa euroa, kertoo Salomaa-konsernin Group Financial Controller Heidi Govenius

 

 

Kattavaa ammattiosaamista aina verotuksesta yhtiöoikeuteen

BDO vastaa koko konsernin tilintarkastuksista. Yhteistyö alkoi noin kuusi vuotta sitten, kun Salomaa valitsi uuden päävastuullisen tilintarkastajan. 

– Ensimmäisen kerran BDO teki minuun vaikutuksen silloin, kun he aloittivat päävastuullisena tilintarkastajana. Meillä oli juuri vaihtunut ihmisiä sen verran, että halusimme asiantuntevaa tukea. Meillä oli kesken paljon sisäisiä, kertaluonteisia hankkeita ja eriä, jotka piti saattaa loppuun. BDO oli tukenamme ja tarjosi apua sekä lisäarvoa. Tuntui, että he halusivat meidän onnistuvan, Govenius muistelee. 

– Tällä hetkellä ostamme BDO:lta pääsääntöisesti juuri tillintarkastuspalveluita. Sen lisäksi saamme heiltä aina tarvittaessa ammattiosaamista ja apua, olipa kyse sitten verotuksesta, yhtiöoikeudesta tai mistä tahansa muusta, mitä matkan varrella eteen tulee. Näissä tilanteissa käännymme heidän puoleensa, Govenius jatkaa. 

 

Toimintaa kehitetään yhdessä

Erityisen paljon Salomaalla arvostetaan sitä, kuinka BDO tuo tilintarkastusprosessinsa yhteydessä esille asioita, joita konsernissa voitaisiin tehdä paremmin tai mihin olisi hyvä kiinnittää huomiota. Tämä auttaa toiminnan kehittämisessä ja sellaistenkin kehityskohtien tunnistamisessa, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta. 

– Nämä kehitettävät asiat voivat olla esimerkiksi hallinnollisia asioita. Se tuo meille lisäarvoa, kun tiedämme, että joku tarkastelee toimintaamme myös tästä näkökulmasta ja tuo esille mahdollisia vaihtoehtoja. Meillä on kova luotto heidän asiantuntijapalveluihinsa, Govenius kiittelee.