Trainers' House

Trainers’ House auttaa ihmistä eteenpäin hänelle merkityksellisellä polulla. Yritys synnyttää mainetta, luo mahdollisuuksia ja tarjoaa menestyksen metode

– Autamme ihmistä eteenpäin. Se on meidän tehtävämme, kertoo Saku Keskitalo Trainers’ Housen talousjohtaja. Keskitalo vastaa myös tytäryhtiö Ignis Oy:n toiminnasta.

Toiminnan ydin näkyy myös Trainers’ Housen henkilöstön sisäisessä urakehityksessä. Talouspäällikkönä toimiva Iiris Nummila aloitti Trainers’ Housen Espanjan toimipisteellä markkinoijan roolissa. Pääkonttorissa avautui talouden asiantuntijan tehtävä, jonne Nummila pääsi siirtymään. Siitä lähtien vastuut taloushallinnon tehtävissä ovat vain lisääntyneet, aina osana tytäryhtiön johtoryhmässä työskentelemiseen asti. Tällä hetkellä Nummila vastaa Trainers’ Housen taloushallinnon päivittäisestä pyörittämisestä ja on ainut tiimissä, joka on kokopäiväisesti tekemisissä talousasioiden kanssa – yhdessä BDO:laisten kanssa.

 

IFRS-asiantuntijat, ESEF-tilinpäätös ja muu taloushallinnon pörssiosaaminen löytyi BDO:lta

Trainers’ House tuli BDO:n asiakkaaksi vuoden 2020 lopulla vain kuukauden siirtoajalla.

– Tarvitsimme uuden taloushallinnon kumppanin, koska minä tein virheen, Keskitalo valaisee.

– Hyvin pitkään meitä palvellut talouspäällikkö jäi yrityksestä pois ja Iiriksen tehtävänkuva muuttui. Tässä kohtaa hankimme taloushallinnon kumppanin ja teimme virheen kumppanivalinnassa. Asian kanssa kipuiltiin turhankin pitkään, Keskitalo taustoittaa.

Perusteellisen taloushallinnon ollessa keskeinen osa yrityksen toimintaa – etenkin pörssiyhtiössä – tietyt velvoitteet on huomioitava.

–Trainers’ Housen oli löydettävä uusi kumppani epäsopivaksi osoittautuneen taloushallinnon kumppanin tilalle.

– Aloimme selvittää vaihtoehtoja potentiaalisista kumppaneista ja tarkastelussa BDO osoittautui parhaaksi, Keskitalo kertoo.

– Ostamme ensisijaisesti ammattitaitoa. Puretaan tämä osiin. Tarkkuus: emme hae virheettömyyttä, mutta korkeaa osumistarkkuutta. Erityisosaaminen: pörssiyhtiönä tarvitsemme esimerkiksi IFRS-osaamista. Luottamus on todella tärkeässä roolissa. Ajattelemme, että BDO:n tiimi on osa meidän tiimiämme; puolin ja toisin hoidamme hommat hyvin. Ennakoimme ja saamme toisemme paremmaksi, Keskitalo kuvailee yhteistyötä.

BDO oli Trainers’ Housesta alusta alkaen hyvin kiinnostunut ja aina perusteellisesti valmistautunut tapaamisiin. Tämä lisäsi luottamusta ja rakensi hyvää pohjaa yhteistyölle jo ensi tapaamisesta.

– BDO otti esimerkiksi jo ensi tapaamisissa IFRS-asiantuntijoita mukaan.

Trainers’ Housella on pieni taloustiimi ja yritys on samaan aikaan kuitenkin pörssiyhtiö monine velvoitteineen.
– Käydessämme vaihtoehtoja läpi pörssiosaaminen puuttui monelta isoltakin toimijalta. BDO nousi tässä edukseen, Nummila kehuu.

 

Kumppanuus on vastavuoroista ja kiittämisen kulttuuri palkitsee

BDO hoitaa Trainers’ Housen arvonlisäverotusasiat, veroilmoitukset, tilinpäätökset ja ESEF- eli listayhtiöiden tilinpäätökset ja kirjanpidon pois lukien myyntilaskut. Nummila hoitaa laskutuksen kokonaisuudessaan Trainers’ Housen puolella.

– Meidän mielestämme Trainers’ House on toiminut erinomaisena kumppanuutena ja yhteistyö heidän kanssaan on fiksusti rakennettua. Heidän kanssaan tulee tunne, että olemme samassa veneessä, kuvailee Kajsa Backas-Heikkilä, BDO:n taloushallinnon palvelujen liiketoimintajohtaja.

BDO:n puolella tiimissä on mukana kirjanpitäjiä, IFRS-asiantuntijoita sekä tulo- ja arvonlisäverotuksen asiantuntijoita. Yhteistyöhön kuuluvat kuukausipalaverit, mutta vuorovaikutuksessa ollaan tiiviisti.

– Viimeksi tänään olen ollut yhteydessä BDO:n kanssa. Koen, että he ovat yhtä lailla minun työkavereitani kuten ovat oman yhtiön ihmisestkin, Nummila sanoo.

– Yksi upea asia Trainers’ Housen organisaatiokulttuurissa on kiittämisen kulttuuri. He kiittävät työstä ja nostavat esille hyviä asioita. Totta kai saamme heiltä myös kehitysehdotuksia ja he osaavat pyytää meiltä tarvitsemaansa. Kiittämisen kulttuuri motivoi myös yhteistyökumppania, Backas-Heikkilä pohtii.

 

Yhteistyön fokus on tulevaisuudessa ja kaikki talouden tekeminen suunnitellaan yhdessä

– BDO:n poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu näkyy ammattitaidossa ja nopeudessa, Nummila kertoo.

– Jos esimerkiksi kysymme apua BDO:lta, niin he vastaavat nopeasti ja jos on jotain mitä emme ymmärrä, niin he auttavat ymmärtämään. Ja jos asioistamme BDO:lla vastaava kirjanpitäjä ei tiedä, hän selvittää. Emme jää koskaan yksin.

– Perusarki toimii erittäin hyvin. Meille on yhteistä se, että tykkäämme tehdä tarkat suunnitelmat etukäteen, Keskitalo täydentää

Trainers’ House kuvaa yhteistyössä BDO:n kanssa fokuksen olevan tulevaisuudessa. Tekeminen ei ole vain virheiden korjaamista.

– Niin henkilökohtaisesti kuin bisneksen näkökulmasta ajankäytön merkitys on suuri. Talousjohtajan näkökulmasta yhteistyö on ideaalia, kun fokus on eteenpäin eikä taaksepäin. Ennakoidaan asioita: tällaiset standardit ovat tulossa tai muuttumassa.

Keskitalon mukaan BDO:n myötä hänelle on vapautunut enemmän aikaa bisneksen johtamiseen ja kehittämiseen.

 

Tavoite paperittomasta taloushallinnosta toteutunut ja henkilöriskit vähentyneet

Talousjohtaja Saku Keskitalo asetti Trainers’ Houselle viisi vuotta sitten tavoitteeksi, että yrityksellä olisi täysin paperiton taloushallinto viiden vuoden kuluttua ja että taloushallinto ei olisi liikaa yhden ihmisen varassa.

– Vaikka tilinpäätös on vielä kesken, voin sanoa taloushallintomme olevan täysin paperiton. BDO:n myötä saimme myös tiimin hoitamaan talousasioita eikä tarvitse huolehtia, että työ ei olisi vain yhden ihmisen hartioilla, kertoo Keskitalo tyytyväisenä.


Sujuva yhteistyö rauhoittaa arkea

Trainers’ Housen yhteistyö BDO:n kanssa on vielä aika alkuvaiheessa, mutta jo nyt on tullut selväksi, että kumppanivalinta oli oikea. Sujuva yhteistyö on rauhoittanut arkea Trainers’ Housella ja yrityksen taloushallinnon nykytilanteeseen ollaan hyvin tyytyväisiä.

– Olemme kokeneet aiemmin, miten kamalaa tilinpäätöksen laatiminen voi olla ja nyt saimme todeta, että jos tämä menee näin helposti niin tämähän voi olla ihan hauskaakin, Nummila naurahtaa.

– Sakulta vapautunut aikaa ja minä olen saanut mielenrauhan, Nummila lisää.

 

 

Trainers’ Housen tehtävä on auttaa ihmistä eteenpäin hänelle merkityksellisellä polulla. Trainers’ House synnyttää mainetta, luo mahdollisuuksia ja tarjoaa menestyksen metodeja – niin asiakkaille kuin omille työntekijöilleen.

Trainers’ House on perustettu vuonna 1990. Yhtiö työllistää 126 työntekijää täysipäiväisiksi työntekijöiksi muutettuna ja sen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Espanjan Torreviejassa. Trainers’ Housen vuoden 2021 liikevaihto oli 10,3 miljoonaa euroa, liiketoiminnan kannattavuutta kuvaava operatiivinen voitto 1,3 miljoonaa euroa (13 % liikevaihdosta). Yhtiön omavaraisuusaste oli 70 %. Yhtiö on nettovelaton. Lue lisää: https://www.trainershouse.fi