Xplora

Xplora Mobile on norjalainen innovaatio: ranteessa pidettävä kellopuhelin lapsille. Xplora X5-puhelin lapsen ensipuhelin, jolla voi soittaa, lähettää viestejä ja huoltaja voi seurata lapsen sijaintia älypuhelinsovelluksesta. Xplorassa ei ole pääsyä internetiin, Someen tai pelejä. Yhteistyö BDO:n kanssa alkoi, jotta Xploran Suomen liiketoiminnan vetäjä sai keskittyä olennaiseen.

– Sain vuoden 2019 tammikuussa mahdollisuuden lähteä tuomaan Suomeen positiivista vaihtoehtoa lapsiperheiden älypuhelimiin. Tiesin "Nokialandian” haasteet tällaisen tuotteen lanseeraamiseen, mutta koko konsepti tuntui sydämessä hyvältä ja halusin tehdä hyvää, kertoo Xplora Mobile Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen liiketoimintaa vetävä Timo Vaskio.

– Heti alkumetreistä BDO tuli mukaan toimintaan. Tiesin, että haluan Xploran kanssa keskittyä olennaiseen eli maailmanluokan asiakaspalveluun ja myyntiin sekä markkinointiin. Kaiken muun halusin ulkoistaa, Vaskio taustoittaa.

- BDO:lla oli meidän tarpeisiimme sopivan laaja palvelutarjonta. BDO oli ehkä alkuvaiheeseemme jopa turhan järeä, mutta oli tärkeää löytää heti kumppani, jonka kanssa saatoimme kasvaa. Myös laadulla ja ammattitaidolla esimerkiksi kansainvälisen verotuspuolen ymmärtämisessä oli suuri merkitys. Halusin ulkoistaa koko taloushallinnon oikealle kumppanille, Vaskio täsmentää. 

 

Kansainvälisessä yritystoiminnassa alv-asiat on saatava oikein alusta asti

BDO ja Xplora Mobile aloittivat keskustelut yhteistyöstä tammikuussa 2019. Yhteistyön käynnistyttyä BDO toimi Xploran apuna yhtiön perustamisasioissa. Pohjoismaiden sisällä maahantuontia ja Suomessa paikallista jälleenmyyntiä sekä verkkokauppaa varten piti selvittää alv-asiat ja BDO-verkoston avulla tämä onnistui helposti. BDO pystytti uudelle yritykselle kaikki tarvittavat taloushallinnon palvelut. Näihin kuuluivat muun muassa kirjanpito, raportointi, alv ja tuloverot, tilinpäätös sekä pöytäkirjat. Tällä hetkellä BDO toimii Xploralle ulkoistettuna taloushallinnon kumppanina. Palveluun kuuluu palkanlaskenta, kirjanpito, raportointi, tilinpäätökset ja tarpeen mukaan veroneuvonantoa.

- Osa uuden yrityksen verotusasioista piti ratkaista jo alusta alkaen – ennen kuin yritystoimintaa pystyi edes aloittamaan, Vaskio muistelee.

– Onneksi valitsin ammattimaisen organisaation, jolta hoituivat veroteknisemmätkin asiat. Käytimme BDO:n palveluita heti alusta asti laajalla skaalalla, vaikka olimme silloin vielä start-up-yritys. Nyt olemme kasvaneet ja työllistämme Suomessa kuusi henkilöä, liikevaihtomme on kasvanut 220% kuluneen parin vuoden aikana ja tarvitsemme entistä enemmän BDO:n kaltaista taloushallinnon kumppania, Vaskio täsmentää. 

 

BDO:n poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu näkyy taloushallinnon tiedonsaannissa ja vastausten laadussa

BDO:n palvelulupaus näkyy työarjessa positiivisessa mielessä.  

– Esimerkiksi, jos kysymme jotain, meille vastataan nopeasti ja saamme vastauksen, josta on heti apua, Vaskio kuvailee.

Vaskio arvostaa BDO:n osaamista veroasioissa ja kansainvälisen bisneksen verokantatietämyksessä.

– BDO:n puolella on hyvä taustaryhmä takana eli selvittävät puolestani kaiken.  

Vaskiosta on huojentavaa, kun voi luottaa, että BDO:n antamat tiedot ovat laillista ja varmistettua informaatiota.

– Voin luottaa saamani tiedon oikeellisuuteen, Vaskio summaa.  

Erityistä arvoa kumppanuudelle tuo ystävällinen vuorovaikutus ja positiivinen henkilöstö. Xplora Mobile on positiivinen brändi, jonka syvällä arvoissa on hyvän tekeminen.  

– On hienoa, että saamme jakaa positiivisuutta kumppanuudessa BDO:n kanssa, Vaskio kertoo.

Myös BDO arvostaa kumppanuudessa Xploran kanssa mutkatonta kommunikaatiota ja helppoa kanssakäymistä.

–Kommunikaatio välillämme toimii saumattomasti ja se näkyy suoraan työn sekä raporttien laadussa. Xploralla ollaan aidosti kiinnostuneita luvuista ja kehityksestä, asioihin tartutaan aikailematta ja tarvittavat tiedot toimitetaan ajoissa. Tehokas ja positiivinen asenne näkyy koko organisaatiossa ja se tekee kanssakäymisen heidän kanssaan erittäin miellyttäväksi ja helpoksi, kuvailee Carita Holmgren, BDO:n kirjanpito- ja verotiimin esihenkilö.

Vaskion mielestä BDO:laisten kanssa on helppo asioida, kun he pärjäävät hyvin ihmisten kanssa.

–Vaikeat asiat kerrotaan selkokielelle eikä meitä pommiteta superteknisillä termeillä. BDO:n kanssa ei tarvitse tuntea itseään tyhmäksi. Myös kehitysehdotukset meidän puoleltamme otetaan vastaan hyvin rakentavasti ja tervetulleesti.  
Jokin aika sitten Xplora ehdotti laskupohjan muokkaamista ulkomuotoa enemmän Xploran brändi-ilmeen mukaiseksi. Kehitysidea otettiin vastaan BDO:lla innostuneesti ja sitä edistettiin heti.

– Tämä on pieni asia isossa kokonaisuudessa, mutta kertoo paljon yhteistyöstä. Mielestäni teimme hyvän kumppanivalinnan, Vaskio summaa.

 

Xploran visiona on auttaa ja turvata perheiden arkea, tuomalla markkinoille lapsille suunnatun ensipuhelimen. Xplora Mobilen avulla lapset eivät elä lapsuutta naama ruudussa vaan kädet levällään turvassa ja tavoitettavissa. Xplora-teknologiaa käyttää yli 700 000 perhettä maailmanlaajuisesti. Tutustu https://www.xplora.fi/