Vastuullisuudessa ei ole enää kyse vain tietoisuudesta tai tavoitteista. Monissa organisaatioissa keskeinen kysymys on nyt se, miten vastuullisuustavoitteet muutetaan konkreettisiksi, mitattaviksi liiketoiminnan tuloksiksi. Kansainvälisen verkostomme tuottama BDO Sustainability Survey 2026 tarkastelee, miten organisaatiot ympäri maailmaa etenevät vastuullisuustyössään ja mitkä tekijät vauhdittavat tai hidastavat kehitystä.
Vastuullisuus vakiinnuttaa asemaansa strategiassa ja johtamisessa
BDO Sustainability Survey 2026 osoittaa, että vastuullisuus on vakiinnuttamassa asemaansa organisaatioiden strategiassa ja johtamisessa ympäri maailmaa. Governance ja eettiset liiketoimintakäytännöt nousivat tärkeimmäksi vastuullisuusprioriteetiksi, mutta samalla organisaatiot tunnistavat edelleen merkittäviä haasteita erityisesti datan keräämisessä, vaikutusten mittaamisessa sekä vastuullisuuden integroimisessa osaksi päätöksentekoa ja liiketoiminnan arkea.
Raportin keskeinen viesti on selvä: tietoisuus vastuullisuuden merkityksestä on jo olemassa, mutta toimeenpanon, johtajuuden ja vaikuttavuuden vahvistamisessa on edelleen paljon tehtävää.
Pohjoismaissa katse siirtyy raportoinnista konkreettisiin toimiin
Samankaltaisia havaintoja nousee esiin myös BDO:n tulevassa Nordic CSRD Reporting Study -tutkimuksessa, joka analysoi 140 suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen pörssiyhtiön CSRD-raportteja. Tutkimus osoittaa, että pohjoismaiset yritykset ovat jo pitkällä olennaisuusarvioinneissa, ilmastoriskien tunnistamisessa ja vastuullisuusraportoinnissa, mutta seuraava kehitysvaihe on raportoinnin ja analyysien muuttaminen konkreettisiksi siirtymäsuunnitelmiksi, liiketoimintaa ohjaaviksi tavoitteiksi ja mitattaviksi vaikutuksiksi.
Näin Nordic CSRD Reporting Study tarjoaa käytännön näkymän siihen, miten Sustainability Surveyssa tunnistetut globaalit haasteet näkyvät edelläkävijäyritysten arjessa Pohjoismaissa.
Lataa BDO Sustainability Survey 2026 jättämällä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella.