Maankäyttösektorin hankkeiden hiili- ja luontovaikutukset haltuun suunnitelmallisella työllä

Yrityksille rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden hiili- ja luontovaikutusten hallinta ei ole enää yksittäinen laskentaharjoitus, vaan osa strategista projektisuunnittelua. Vaikutusten ennakointi, vaihtoehtoisten skenaarioiden tarkastelu ja kustannusten kytkeminen ympäristövaikutuksiin tukevat paitsi vastuullisuustavoitteita, myös sujuvampaa luvitusta ja riskienhallintaa.

Investointibuumi ja kasvava paine maankäytölle

BDO:n tuoreeseen selvitykseen osallistetut asiantuntijat tunnistivat investointien lisääntyvän uusiutuvan energian hankkeisiin ja infrastruktuurin laajentamiseen. Monet hankkeista kuitenkin kohdistuvat luonnolle tärkeisiin elinympäristöihin, kuten esimerkiksi metsiin. Vaikka hankkeet usein tukevat vihreää siirtymää ja vaikuttavat vain pieneen osaan Suomen kokonaismetsäpinta-alasta, niiden vaikutukset hiilinielujen heikkenemiseen ja erityisesti biodiversiteettiin ovat kuitenkin suhteellisen suuret suhteessa ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteisiin. Näihin tullaan jatkossa kiinnittämään entistä suurempaa huomiota niin kansallisten tavoitteiden ja lainsäädännön, kuin rahoituksen puitteissa.

Raivausten päästöt ja biodiversiteettivaikutusten kasvu

Suomessa rakentamisen aiheuttamien raivausten päästöjen on arvioitu olevan vuositasolla noin 0,5–1,0 Mt CO₂-ekv (miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia). Metsämaa toimii keskimäärin hiilinieluna, kun taas maankäytön muutos metsistä rakennetuksi alueeksi aiheuttaa merkittävän kertaluonteisen päästön sekä pysyviä vuosittaisia hiilinielumenetyksiä.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja biodiversiteetin näkökulmasta metsämaan muuttuminen rakennetuksi maaksi heikentää elinympäristöjen monimuotoisuutta ja vähentää vedenpidätyskykyä puuston poistumisen myötä. Tämä voi lisätä paikallista tulvariskiä ja heikentää metsäekosysteemien kykyä tasata sään ääri-ilmiöitä. Infrastruktuurirakentamiseen liittyy lisäksi elinympäristöjen sirpaloitumista, joka ei välttämättä näy suoraan maankäytön muutostilastoissa, mutta jolla on merkittäviä ekologisia vaikutuksia. Arvioiden mukaan sirpaloitumisen piiriin voi vuoteen 2035 mennessä joutua jopa satojatuhansia hehtaareja.

Ekologinen kompensaatio ja haittojen minimointi

Ympäristöministeriö on viime vuosina tarkentanut ekologista kompensaatiota koskevaa sääntelyä ja ohjeistusta. Luonnonsuojelulain mukainen vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on ollut voimassa vuodesta 2023 lähtien, ja nyt tuoreena on julkaistu laaja, tutkimuspohjainen ohjeistus kompensaation laskentaan ja luonnonarvojen arviointiin. Tämä kehikko tukee siirtymää kohti systemaattisempaa luontohaittojen hyvittämistä ja luo edellytyksiä myös laajemmille luonnonarvomarkkinoille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hankkeet, jotka vaikuttavat luontoon tai elinympäristöihin, pääsevät tulevaisuudessa yhä paremmin osoittamaan konkreettisesti, miten niiden aiheuttama luontohaitta kompensoidaan. Kompensoinnin täytyy perustua yhteisiin ja vertailukelpoisiin laskentatapoihin. 

Hiili- ja luontovaikutuksia voidaan lieventää hyvällä projektisuunnittelulla, joka huomioi luontohaittojen minimoinnin ja tarvittavat kompensaatiot koko hankkeen elinkaaren ajan. Kaupunki-, projektiluontoisessa sekä infrastruktuurirakentamisessa voidaan saavuttaa ilmastohyötyjä lisäämällä kasvillisuutta ja hyödyntämällä luontopohjaisia ratkaisuja. Etelä-Suomessa puistometsät toimivat edelleen merkittävinä hiilinieluina, ja nurmialueet ovat keskimäärin lähellä hiilineutraalia tasoa. Yksittäiset katu- ja puistopuut muuttuvat monesti ajan myötä nettosidontaisiksi, ja viheralueiden sekä kosteikkojen yhdistäminen voi lieventää rakennettujen alueiden päästö- ja lämpövaikutuksia. Rakentamisen materiaalivalinnoilla on lisäksi suuri merkitys hiilijalanjälkeen.

Biodiversiteettihaittoja voidaan lieventää lisäämällä ja monipuolistamalla kasvillisuutta sekä säilyttämällä avoimia, niittymäisiä alueita. Tutkimusten mukaan niityt ja erilaisten kasvien istutukset pientareille voivat ylläpitää osaa niittylajistosta ja toimia lajien leviämisreitteinä. Tienpientareet ja sekapuustoisten viheralueiden perustaminen voivat tarjota vaihtoehtoisia elinympäristöjä, ja niiden ekologista arvoa voidaan parantaa maaperän hoidolla sekä monilajisella puustorakenteella. Lisäksi kosteikot ja muut luontopohjaiset ratkaisut vahvistavat alueiden ilmastoresilienssiä sekä tulvasuojelun että lämpötilojen tasaamisen kautta. Vettämistä ja kosteikkojen muodostamista voidaan joissain tapauksissa yhdistää esimerkiksi turvemaille sijoittuvaan aurinkovoimaan, jolloin ilmasto- ja luontotavoitteita voidaan edistää samanaikaisesti.

Mistä yrityksen kannattaa lähteä liikkeelle?

Haittojen torjunnan priorisoinnissa keskeinen periaate on vältä, hillitse ja kompensoi. Ensimmäinen askel on arvioida projektin aikaiset suorat vaikutukset, jotka ovat monilla yrityksillä jo melko hyvin hallussa esimerkiksi päästöjen laskennan kautta.

Seuraavaksi tulisi kuitenkin tarkastella vaikutuksia ajan yli skenaarioittain. Tämä auttaa jo suunnitteluvaiheessa minimoimaan ympäristöjalanjälkeä ja parhaassa tapauksessa tuottamaan jopa nettopositiivisia vaikutuksia myöhemmällä ajalla. Indikaattoreihin perustuvassa laskennassa arvioidaan tällöin myös maankäytön muutoksesta aiheutuvat ilmastovaikutukset sekä biodiversiteettivaikutukset.

Käytännössä muodostetaan skenaariot, joissa tarkastellaan vaikutusten kehitystä eri toimenpiteiden – kuten vettämisen lisäämisen, istutusten tai alueellisen muotosuunnittelun –avulla tyypillisesti 5–10 vuoden aikajänteellä. Tähän tarkasteluun on luontevaa yhdistää myös kustannusarviointi, joka tukee päätöksentekoa. Vastaavaan arviointiin on mahdollista liittää myös luontoarvohehtaarin arviointi silloin, kun vapaaehtoinen kompensaatio tulee kyseeseen.

Jos näiden kokonaisuuksien jäsentäminen omassa hankkeessa tuntuu haastavalta, ulkopuolinen asiantuntija voi auttaa kokoamaan vaikutukset, skenaariot ja kompensaatiotarpeet yhdeksi päätöksentekoa tukevaksi kokonaisuudeksi.