Metsäkatoasetuksen (EUDR) kohdennetusta tarkennuksesta sopu – miten yritysten pitää valmistautua?
Metsäkatoasetuksen (EUDR) kohdennetusta tarkennuksesta sopu – miten yritysten pitää valmistautua?
EU:n neuvosto ja parlamentti pääsivät poliittiseen yhteisymmärrykseen EU:n metsäkadon torjuntaa koskevan asetuksen (EUDR) tarkistuksesta joulukuussa 2025. Tarkoituksena oli yksinkertaistaa sääntöjen toimeenpanoa ja siirtää niiden soveltamista. Viimeisimmän päätöksen mukaan soveltamispäivä siirretään 30.12.2026 asti ja sekä mikro- että pienyrityksille annetaan vielä 6 kuukauden lisäaika (soveltaminen alkaa 30.06.2027). Pienyritykseksi luokitellaan yritykset, joissa on alle 50 työntekijää ja joiden metsäkatoasetuksen liitteen I mukaisten tuotteiden osalta vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.
EUDR kohdistuu tiettyihin tuotteisiin ja raaka-aineisiin: naudanliha, soija, kahvi, kaakao, palmuöljy, puu ja luonnonkumi sekä moniin niistä johdettuihin tuotteisiin. Yrityksen tuleekin ensin tehdä selvitys, kuuluvatko he regulaation piiriin. Seuraavilla sektoreilla on hyvin todennäköisesti EUDR:n piiriin kuuluvia tuotteita: elintarvike-, kosmetiikka-, tekstiili-, huonekalu- tai puutuotesektori sekä luonnonkumin osalta esimerkiksi autoteollisuus sekä teknologiateollisuus.
Mitä valmistautuminen käytännössä tarkoittaa?
Valmistautuminen tarkoittaa omien tuotteiden ja raaka-aineiden kartoitusta, metsäkadon osalta riskialttiiden hankintojen selvitystä hankintaketjussa, järjestelmien rakentamista datan keräämiseksi ja oman roolin selvitystä toimitusketjussa. EUDR:n vaatima due diligence ja jäljitettävyys voivat lisätä kustannuksia ja hallinnollista työtä, mutta pitkällä tähtäimellä ne myös auttavat yritystä hallitsemaan riskejä, varautumaan viranomaisvaatimuksiin ja rakentamaan vastuullista yhtiökuvaa.
Listasimme kolme kohtaa, jotka yritysten tulee ottaa huomioon valmistautuessaan metsäkatoasetukseen:
1) Omien tuotteiden ja raaka-aineiden kartoitus
Yrityksen pitää arvioida metsäkadon osalta riskialttiit raaka-aineet, kartoittaa niiden toimittajat ja saada käsitys toimitusketjusta. Tuotteiden jäljitettävyys on kriittinen vaatimus asetuksessa. Jäljitettävyys käsittää vaatimukset tuotantopaikan koordinaateista, tuotteiden määrästä, toimittajaketjun osapuolista ja todistusaineistosta metsäkatoon puuttumisesta. Tämä vaatii usein toimittajarekisterin ylläpitoa, sopimusteknisiä muutoksia, auditointeja ja mahdollisesti suoraa yhteistyötä toimittajien kanssa alkuperän varmistamiseksi.
2) Ilmoitusvelvollisuuden selvittäminen
Due diligence -vakuutuksen tekeminen koskee vain ensimmäistä toimijaa, joka tuo tuotteen markkinoille. Ensimmäisen jatkoketjun toimijan tarvitsee säilyttää –due diligence -lausunnon viitenumero ja siitä ei tarvitse välittää erillistä lausuntoa koko ketjussa. EUDR voi tuoda painetta myös pienemmille toimijoille, vaikka vaatimuksia on helpotettu. Mikro- ja pienyrityksille yksinkertainen kertailmoitus riittää ja siitä yhtiöt saavat tunnisteen jäljitettävyyttä varten. Toimitusketjun dokumentaatio ja seuranta vaatii kuitenkin järjestelmällisyyttä kuten isommillakin yrityksillä.
Due diligence -vakuutuksen teossa kannattaa hyödyntää yrityksen jo olemassa olevat sertifioinnit ja prosessit. Esimerkiksi FSC-sertifikaatti tukee auditointia ja datan keruuta vakuutuksen teossa.
Vaikka ilmoitusvelvollisuus ei osuisi oman yrityksen kohdalle, on hyvä olla tietoinen ja valmis toimittamaan vaadittavat tiedot muille toimitusketjun toimijoille.
3. Järjestelmien rakentaminen
Yritysten kannattaa käyttää siirtymäaika tavoitteellisesti: järjestää tarvittavat järjestelmät, kerätä dokumentaatio, rakentaa toimitusketjun auditointi ja varmistaa datan hallinta. Erityisesti IT-järjestelmien osalta EUDR:n täytäntöönpano edellyttää luotettavaa tietojärjestelmää, jossa dokumentaatiota säilytetään ja josta voidaan tarvittaessa raportoida viranomaisille.
Yrityksen, jolla on kansainvälinen toimitusverkosto, kannattaa arvioida etukäteen hallinnollinen kuormitus: dokumentaation kerääminen, henkilöstön koulutus, sopimukset toimittajien kanssa sekä sisäiset prosessit, jotka voivat vaatia merkittäviä resursseja. Samalla tämä on myös mahdollisuus: yritys voi erottautua kilpailijoistaan vastuullisuudella ja läpinäkyvällä toimitusketjulla — mikä voi olla etu sekä markkina- että mainenäkökulmasta.
Miten autamme yritystäsi EUDR-vaatimusten täyttämisessä?
Autamme organisaatiotasi rakentamaan kaikki tarvittavat käytännöt nopeasti, selkeästi ja liiketoimintaa tukevalla tavalla!
EUDR-valmiuden pika-arvio
Saat nopean ja konkreettisen näkymän siihen, missä yrityksesi tällä hetkellä seisoo: mitkä prosessit ovat kunnossa, mitä puuttuu ja millaisia toimenpiteitä EUDR:n noudattaminen edellyttää. Tuloksena selkeä tiekartta jatkoon.
Riskiarviointi
Arvioimme toimitusketjujen ja raaka-aineiden riskit toimittaja-, tuoteryhmä- ja maatasolla. Tuloksena saat selkeän riskiprofiilin ja toimenpidesuositukset, jotka minimoivat juridiset, operatiiviset ja maineeseen liittyvät riskit ja varmistavat EUDR:n due diligence -vaatimusten täyttymisen—deforestation free- ja laillisuusvaatimukset sekä due diligence -selvityksen (Art. 3) — mukaan lukien geolokaatiotietojen keruu, riskiarviointi ja riskien lieventäminen (Art. 4–10).
Samalla luomme raportointiyhteydet CSRD-raportointiin ja CSDDD:hen (riskiperusteinen ihmisoikeuksien ja ympäristön due diligence), jotta datanne on hyödynnettävissä myös lakisääteiseen raportointiin ja asiakkaidenne tietopyyntöihin.
Toimitusketjun EUDR-kartoitus
Autamme tunnistamaan EUDR:n alaiset tuotteet ja tuemme yhteistyötä toimittajien kanssa riittävien tietojen saamiseksi. Tunnistamme riskialttiit kohdat, jäljitettävyyden katkokset sekä toimijat, joilta tarvitaan lisätietoja ja luomme teille selkeän kokonaiskuvan toimitusketjun vaatimustasosta. Toimitamme raportin EUDR-toimenpiteitä vaativista vaiheista sekä EUDR-alaisten tuotteiden osalta tiedonkeruupohjan, jolla kartoitetaan tuotteiden nykyinen vaatimustenmukaisuus.
DDS-prosessit & TRACES-yhteensopivat tiedot
Rakennamme tai kehitämme yrityksellenne EUDR:n mukaisen due diligence -prosessin (DDS) ja varmistamme, että kaikki tiedot voidaan ilmoittaa EU:n TRACES-yhteensopivassa muodossa. Näin yrityksesi täyttää lakivaatimukset nyt ja jatkossa.
Toimittajakoulutus
Koulutamme toimittajasi ymmärtämään EUDR-vaatimukset, keräämään oikeat tiedot ja toimittamaan ne ajallaan. Näin varmistetaan, että koko ketju on mukana — eikä yrityksesi vastuulle jää katvealueita.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!