Uusia osakkaita BDO Oy:lle
Uusia osakkaita BDO Oy:lle
HT, JHT, Pohjanmaan aluejohtaja Mark Lassfolk ja Head of Deal Advisory Nora Ritala on kutsuttu BDO Oy:n osakkaiksi 1.3.2026 alkaen.
-
Mark Lassfolk aloitti uransa tilintarkastuksen parissa vuonna 2010 ja tuli BDO:lle Audiator-yrityskaupan myötä. Hän on toiminut päävastuullisena tilintarkastajana useissa julkisyhteisöissä ja yksityisissä yhtiöissä, ja häneltä löytyy vahvaa erityisosaamista arvonlisäverokysymyksistä. Mark toimii nykyään BDO:lla myös Pohjanmaan aluejohtajana.
-
Nora Ritala aloitti BDO:lla vuonna 2018 ja toimii nykyään Deal Advisory -liiketoimintatiimin johtajana. Hän on toiminut projektipäällikkönä lukuisissa myynti- ja ostotoimeksiannoissa ja hänen erikoisalaansa ovat omistajayrittäjävetoisten yhtiöiden myyntiprojektit. Hän on erityisen kiinnostunut yrityskauppaneuvotteluista ja yrityskauppoihin liittyvästä juridiikasta.
”Toivotan Markille ja Noralle onnea osakkuudesta”, sanoo BDO Oy:n hallituksen puheenjohtaja Taneli Mustonen. ”Heillä molemmilla on takanaan merkittävä ura meillä, jonka aikana he ovat osoittaneet paloa kehittää niin omaa asiantuntijuuttaan, johtajuuttaan kuin myös BDO:n toimintaa strategiamme mukaisesti. Ennen kaikkea molemmat ovat osoittaneet osakkailta vaadittavia ominaisuuksia, kuten asiakaslähtöisyyttä, hyvää asennetta ja halua auttaa muita”.
Uusien osakkaiden valinnassa korostui vankan substanssiosaamisen lisäksi arvojemme – yhteistyö, luottamus ja uteliaisuus – mukainen toiminta jokapäiväisessä työssä.
”Meille on tärkeää, että kaikki osakkaamme ovat vahvasti mukana BDO:n arjessa ja asiakastoimeksiannoissa. Kaiken toimintamme perustana on asiakkaidemme, kollegoidemme ja yhteistyökumppaneidemme auttaminen, joten painotimme osakkaiden valinnassa jälleen yhteistyötaitoja, ratkaisukeskeisyyttä ja positiivisuutta”, Mustonen kertoo.
Uusien nimitysten myötä BDO:lla on nyt 39 osakasta, jotka kaikki ovat aktiivisesti mukana päivittäisessä toiminnassamme.