Suomen Kodinkonetukku Oy:n myynti Helkamalle

BDO.LiveSite.Deals.DealTypeM&A
BDO.LiveSite.Deals.IndustryRetail & Consumer

Suomen Koneliike Oy, joka on osa Helkama-yhtiöitä, on ostanut 31.8.2021 Suomen Kodinkonetukku Oy:n koko osakekannan. 

Suomen Kodinkonetukku on vuonna 1993 perustettu kodinkoneiden maahantuoja ja tukkukauppa. Vuodesta 2016 lähtien yhtiö on toiminut Helkama-nimisten kodinkoneiden virallisena myyjänä Suomen Koneliikkeen kanssa solmitun lisenssisopimuksen myötä. Helkama-kodinkonemallisto on yksi Suomen Kodinkonetukun keskeisistä tuoteryhmistä Luxor-televisioiden lisäksi ja yhtiö on keskittynyt erityisesti keskihintaisten kodinkoneiden maahantuontiin ja jälleenmyyntiin.

Helkama-yhtiöillä on pitkä historia suomalaisella kodinkonemarkkinalla. Kaupan myötä vuodesta 1905 toiminut suomalainen perheyritys vahvistaa ja laajentaa kodinkoneliiketoimintaansa, joka on yksi yhtiön edelleen tunnetuimmista liiketoiminta-alueista. 

BDO toimi Suomen Kodinkonetukun taloudellisena ja juridisena neuvonantajana koko myyntiprosessin ajan. BDO auttoi yhtiön johtoa myyntiprosessin suunnittelussa, myyntimateriaalien valmistelussa sekä neuvotteluissa ja kaupan toteuttamisessa.  

"On tärkeää, että prosessin aikana on taho, joka hoitaa asiat ajantasaisesti ja vie prosessia ammattimaisesti eteenpäin. Tässä roolissa BDO ja Jan Koveron koko tiimi onnistui täyttämään mallikelpoisesti sille asetetut vaatimukset."

Seppo Jarva, osakas ja toimitusjohtaja, Suomen Kodinkonetukku Oy