BDO ja Midventum ovat yhdistäneet voimansa yritys- rahoitus- ja pääomajärjestelyjen neuvonannossa

18 elokuuta 2022

Elokuun alussa alkanut yhteistyö näyttäytyy yhtiöiden asiakkaille konkreettisesti muun muassa entistä monipuolisempana asiantuntemuksena sekä yhä lisääntyvinä mahdollisuuksina tukea yritysten kasvua kaikissa niiden eri vaiheissa.

BDO:n yli 95 000 asiantuntijan kansainvälinen verkosto, laaja palveluvalikoima ja vahva toimialatuntemus tuovat Midventumin asiakkaiden saataville entistä monipuolisempaa asiantuntemusta. Midventumin perustajaosakas Marko Roukkula puolestaan vahvistaa BDO:n Corporate Finance -tiimin osaamista etenkin yritysrahoituksen saralla.

- Yhteistyön myötä olemme entistä monipuolisempi palveluntarjoaja alallamme sekä yrittäjävetoisille yrityksille että pk-yrityksille. Roukkulan vahva kokemus mm. yritysrahoitusratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme pääomatarpeiden ratkaisujen löytämisessä entistä paremmin ja laajemmin, kertoo BDO:n Valuation & Corporate Finance -tiimin johtaja ja BDO:n osakas Jan Kovero.

Marko Roukkula on työskennellyt Midventumissa sen perustamisvuodesta 2008 alkaen. Ennen Midventumin perustamista hän toimi OP-ryhmän yrityspankissa mm. rahoitusjohtajana. Kaiken kaikkiaan Markolla on yli 20 vuoden kokemus yritys- ja rahoitusjärjestelyistä, joista noin 15 vuotta neuvonantajana. Yritysjärjestelyjen ja -rahoituksen erityisosaamista on kertynyt toimeksiannoista useilta eri toimialoilta niin koti- kuin ulkomaisilla markkinoilla. Roukkulan vahvuutena on erityyppiset rahoitusjärjestelyt ja erityisesti vaihtoehtoisen yritysrahoituksen sekä yrittäjä- ja perheomisteisten yhtiöiden lähtökohtien ymmärtäminen.

 

Corporate Finance -palvelut BDO:n kasvava liiketoiminta-alue

BDO:n Pohjoismaiden yritys- ja rakennejärjestelyjen tiimissä on yli sata ammattilaista, kansainvälisesti yritysjärjestelyjen parissa työskentelee noin 2 500 asiantuntijaa. Suomessa asiakkaita palvelee yksi markkinoiden kokeneimmista tiimeistä. 

- Olemme yritysten kannattavaan kasvuun ja arvon luontiin erikoistunut neuvonantaja ja kumppani. Verkostomme kansainväliset asiantuntijat sekä laaja kumppaniverkostomme täydentävät osaamistamme ja löydämme ratkaisun monimutkaisiinkin yritys- ja pääomajärjestelyihin. Tavoitteenamme on olla pk-segmentin sekä infratoimijoiden ykkösvalinta Corporate Finance -palveluissa, Kovero jatkaa.

Yhteistyön myötä Marko Roukkula työskentelee osana BDO:n Corporate Finance -asiantuntijaryhmää, mutta jatkaa myös omien asiakkuuksiensa parissa.

- Tavoitteemme on yhdessä, BDO:n kansainvälinen verkosto mukaan lukien, luoda saumattomasti asiakkaidemme hyväksi toimivat monipuoliset ratkaisut, joissa yhdistämme vahvuutemme ja osaamisemme. Yhteistyön myötä pystymme entistä laajemmin tukemaan yhtiöitä ja niiden omistajia yritys- ja pääomajärjestelyn kaikissa vaiheissa, oli kyseessä sitten yrityksen tai yksittäisen liiketoiminnan osto tai myynti, toimialakonsolidaatio, rahoituksen hankkiminen tai muu omistus- tai rakennejärjestely, Roukkula toteaa.