Kestävä liiketoiminta ja strategia

Yrityksen kestävien toimintaperiaatteiden ja vastuullisuusstrategian tuki

Vastuullisuuspalvelujen asiantuntijat työssään.

Kestävä liiketoiminta ja strategia

Autamme asiakkaitamme tunnistamaan strategisesti merkittävimmät kestävyyden painopisteet yhtiön ja sen arvoketjun toiminnassa. Pohjana voidaan hyödyntää kaksoisolennaisuusarviointia tai jos sitä ei ole saatavilla, voimme arvioida asiakkaan kanssa merkittävimmät aiheet peilaten sidosryhmien ja toimialan näkemyksiin. 

Vastuullisuusstrategia voidaan määritellä erillisenä kokonaisuutena, jotta yhtiö voi täsmentää nimenomaan kestävyyteen liittyvää strategista kohdistusta. Vastuullisuusstrategian tulee kuitenkin olla linjassa yhtiön kokonaisstrategian kanssa. Paras lähtökohta on, että vastuullisuusstrategia integroidaan kiinteäksi osaksi koko yhtiön strategiaa sekä palkitsemisjärjestelmää. 

Vastuullisuusstrategiatyömme perustuu yhtiökohtaiseen analyysiin, jossa tarkastellaan kestävyyden olennaisia aiheita sekä yhtiön strategisia lähtökohtia. Kartoitamme yhtiön päätavoitteet, liiketoiminnan mahdolliset muutokset, markkinatilanteen sekä lainsäädännön ja kestävyyden viitekehysten asettamat odotukset. Tyypillisesti vastuullisuusstrategia rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa työpajoissa ennakkoon tehdyn analyysin pohjalta. Lopputuloksena laadimme vastuullisuusstrategian sekä sen toteuttamiseen vaadittavat keskeisimmät toimenpiteet, jotka jalkautetaan tiekarttana kohti asetettuja tavoitteita. Projektiin voidaan sisällyttää myös keskeiset suorituskykymittarit. 

  • Vastuullisuusstrategia ja tavoitteiden asettaminen
    Autamme tunnistamaan yhtiön ja sen arvoketjun strategisesti merkittävimmät kestävyyden painopisteet sekä määrittämään vaikuttavat ja mitattavat vastuullisuustavoitteet. Työ perustuu kaksoisolennaisuuteen tai vaihtoehtoisesti sidosryhmä- ja toimialanäkökulmiin, ja tavoitteet kytketään yhtiön kokonaisstrategiaan ja arvonluontiin.
  • Toimintaperiaatteet ja politiikat
    Tuemme kestävyyden jalkauttamista laatimalla selkeät ja tarkoituksenmukaiset vastuullisuuspolitiikat, jotka tukevat strategian toteutusta käytännössä. Politiikat huomioivat yhtiön toiminnan erityispiirteet, olennaiset ESG-aiheet sekä sääntelyn ja viitekehysten asettamat odotukset.
  • Code of Conduct
    Autamme eettisten periaatteiden ja käytännesääntöjen määrittelyssä koko organisaatiolle sekä tarvittaessa toimitusketjulle. Code of Conduct tukee yhteistä toimintakulttuuria, vastuullista päätöksentekoa ja kestävyyteen liittyvien vaatimusten johdonmukaista noudattamista.
  • Kestävät liiketoimintamallit ja rahoitus
    Arvioimme kestävyyden tuomia mahdollisuuksia liiketoimintamalleihin ja investointeihin, mukaan lukien vihreän rahoituksen sekä hiilineutraaliuteen liittyvät ratkaisut. Tarkastelu perustuu yhtiön strategisiin tavoitteisiin, markkinatilanteeseen ja tuleviin liiketoiminnan muutoksiin.
  • Vastuullisuusraportointimanuaali ja vuosikello
    Rakennamme selkeät ESG-raportointikäytännöt, jotka tukevat vastuullisuustiedon systemaattista keruuta, analysointia ja raportointia. Raportointimanuaali ja vuosikello helpottavat vastuullisuustyön johtamista ja tukevat vastuullisuusstrategian seurantaa ja kehittämistä.

Oli yrityksesi vastuullisuustyö missä vaiheessa tahansa, tarjoamme strategista näkemystä, käytännön ratkaisuja ja selkeän raportointikehyksen, joiden avulla vastuullisuutta on helpompi toteuttaa osana kestävää liiketoimintaa. 

Yritysten vastuullisuudelle asetetut vaatimukset kasvavat jatkuvasti ja oikeudellinen huolellisuusvelvoite on keskeinen osa vastuullisuusstrategiaa. Yritysten on tärkeää tunnistaa, arvioida ja hallita ympäristöön, ihmisoikeuksiin ja liiketoimintakäytäntöihin liittyviä riskejä arvoketjussaan.  

Autamme yritystäsi rakentamaan käytännönläheisen due diligence -prosessin, joka huomioi sidosryhmien odotukset ja pienentää vastuullisuuteen liittyvien riskien taloudellista vaikuttavuutta. 

Due diligence -palvelumme  

Yritysjärjestelyihin liittyvä ESG due diligence

ESG due diligence auttaa tunnistamaan ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapaan (ESG) liittyvät keskeiset riskit ja mahdollisuudet yritysostoissa, sijoituspäätöksissä ja muissa liiketoimintajärjestelyissä. Arvioimme olennaiset ESG-tekijät kaksinkertaisen olennaisuuden periaatteella ja EU:n kestävän rahoituksen sääntelyn mukaisesti. Analyysimme tukee strategista päätöksentekoa ja auttaa arvioimaan yrityksen vastuullisuuden tasoa ja riskejä sijoittajien ja sidosryhmien näkökulmasta. Lisäksi arvioimme ostavan yrityksen ja ostokohteen kestävyystason eroja, jotta voidaan varautua mahdollisiin investointeihin koskien yhteisen tavoitetason saavuttamista (mm. tuoteportfolion ja laitekannan kestävyysnäkökohdat, prosessit, kestävyyskyvykkyys ja inhimillinen pääoma).  

ESG due diligence -palvelun tuloksena syntyy raportti, joka tunnistaa kohdeyrityksen keskeiset vastuullisuusriskit ja -mahdollisuudet sekä antaa suositukset riskien vähentämiseksi ja vastuullisuuden parantamiseksi. Lisäksi arvioidaan, miten potentiaalinen ostokohde vaikuttaa ostavan yhtiön organisaatioon ja ESG-tavoitteisiin.   

Riskien ja vaikutusten kartoitus   

  • Kartoitamme yrityksesi ja toimitusketjusi keskeiset ESG- eli ihmisoikeus-, ympäristö- ja hallintoriskit. 
  • Suoritamme toimittaja- ja liikekumppaniselvityksiä, joilla varmistetaan vastuullisuuden toteutuminen koko arvoketjussa. 
  • Toteutamme sidosryhmäkuulemisia, joilla tunnistamme olennaiset riskit ja vaikutukset. 

Huolellisuusvelvoitteen integrointi yrityksen prosesseihin 

  • Kehitämme due diligence -toimintamallin, joka tukee yrityksesi riskienhallintaa huolellisuusvelvoitteen mukaisesti. 
  • Varmistamme due diligence -vaatimusten integroinnin hankinta-, tuotanto- ja riskienhallintaprosesseihin. 

Valvonta ja seuranta 

  • Kehitämme mittarit ja raportointikäytännöt, joilla huolellisuusvelvoitteen toteutumista seurataan.
  • Toteutamme sisäisiä tarkastuksia ja arviointeja, joiden avulla voidaan varmistaa, että yritys ja sen kumppanit toimivat vastuullisesti. 

Arvoketjun työntekijöiden kuuleminen 

  • Autamme arvoketjun työntekijöiden kuulemisessa ja Supplier Code of Conductin valvonnassa. 
  • Autamme ilmoitusten ja havaintojen käsittely- ja tutkintaprosesseissa, jotta väärinkäytösepäilyt voidaan tutkia asianmukaisesti ja laatia toimenpidesuunnitelmat. 

Korjaavat toimenpiteet ja jatkuva kehitys 

  • Tuemme riskienhallintasuunnitelmien laatimisessa, jotta tunnistetut vastuullisuusriskit voidaan ehkäistä ja korjata. 
  • Autamme viestinnän ja koulutusten suunnittelussa, jotta henkilöstö ja sidosryhmät ymmärtävät vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnassanne. 

Autamme yritystäsi tunnistamaan vastuullisuusriskit, täyttämään lakisääteiset vaatimukset ja rakentamaan luotettavan vastuullisuuskäytännön, joka tukee liiketoimintasi menestystä.  

Lue lisää osiosta Arvoketjun vastuullisuus.  

Sonja Miettinen

Sonja Miettinen

Senior Manager, Head of Sustainability Advisory Services
View bio