• Yhdistykset, säätiöt ja yleishyödylliset yhteisöt

Yhdistykset, säätiöt ja yleishyödylliset yhteisöt

Asiantuntijoillamme on pitkä kokemus yhdistysten, säätiöiden ja yleishyödyllisten yhteisöjen tilintarkastuksesta, hanketarkastuksesta ja veroneuvonnasta.  Asiakkainamme on satoja säätiöitä, yhdistyksiä ja muita voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä eri toimialoilta. 

Seuraamme jatkuvasti toimialalla tapahtuvia muutoksia ja ennakkotapauksia. 
Olemme asiakkaidemme tukenaesimerkiksi yleishyödyllisyysstatuksen tai toiminnan arvonlisäverovelvollisuuden selvittämisessä. Meillä on lisäksi laajaa hankkeisiin liittyvää osaamista. 

Läpinäkyvyysvaatimukset lisääntyvät jatkuvasti myös kolmannen sektorin toimijoiden keskuudessa. Autamme yhteisöjä lisäämään toimintansa, rahoituksensa tai vaikkapa lähipiiriensä läpinäkyvyyttä. Lisäksi riskienhallinnan palvelumme auttavat yhdistyksiä ja säätiöitä varautumaan taloudellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. 

Säätiöille, yhdistyksille ja muille yleishyödyllisille toimijoille tarjoamiimme palveluihin kuuluvat muun muassa:

  • tilintarkastus
  • hanketarkastukset (mukaan lukien RAY:n, ministeriöiden, säätiöiden, EU:n, Tekesin ja Sitran rahoittamat hankkeet)
  • verotus
  • riskienhallinta
  • sisäinen tarkastus
  • väärinkäytösten selvittäminen
  • IT-tarkastukset
  • ITC-konsultointi, mukaan lukien tietoturva, tietosuoja ja kyberturvallisuus
  • lakineuvonanto sekä
  • strategia ja johtaminen, erityisesti hyvinvointi- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden alan toimijoille.