Yritysjärjestelyt

Yritysjärjestelyt

Tuemme organisaatiotasi yritysjärjestelyn kaikissa vaiheissa, oli kyseessä sitten yrityksen tai yksittäisen liiketoiminnan osto tai myynti, toimialakonsolidaatio, rahoituksen hankkiminen tai muu omistus- tai rakennejärjestely.

Toimimme paikallisesti ympäri maailman. Pohjoismaiden yritys- ja rakennejärjestelyjen tiimissämme on kymmeniä ammattilaisia, kansainvälisesti yritysjärjestelyjen parissa työskentelee yli 1 200 asiantuntijaa. Suomessa asiakkaitamme palvelee yksi markkinoiden kokeneimmista tiimeistä.

Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Kokemuksemme lukuisista eri organisaatioista ja toimialoilta auttaa meitä ymmärtämään, mikä juuri teidän organisaatiossanne strategisessa kehittämisessä on tärkeää. 

Kaikki yritysjärjestelyt aiheuttavat muutoksia, jotka vaikuttavat paitsi organisaation rakenteeseen ja toimintoihin myös työntekijöihin, asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin. Näiden osin vaikeasti mitattavien ja ennalta arvaamattomien tekijöiden vaikutus voi olla merkittävä. Siksi on tärkeää pystyä turvaamaan – ja edelleen kehittämään – yrityskaupan avulla luotavaa arvoa kaupan kaikissa vaiheissa. Me katsomme yritysjärjestelyjä laajasti eri näkökulmista ja autamme sinua ja organisaatiotasi luomaan pysyvää arvoa.

Valitsemme jokaiseen toimeksiantoon kokeneiden ammattilaistemme joukosta siihen parhaiten sopivat asiantuntijat.

Ota yhteyttä