Erityistarkastus

Erityistarkastus

Erityistarkastusta tarvitaan esimerkiksi silloin, kun epäillään, että yhteisön talouden hoidossa on mahdollisesti rikottu lakia tai asetuksia. Tarkastus voi kohdistua väärinkäytösten selvittämisen yhteydessä esimerkiksi tehtävien, toimivaltuuksien ja vastuiden määrittelyyn sekä sisäisen valvonnan ohjeistukseen. Erityistarkastukset liittyvät usein yrityssaneeraus- tai konkurssitilanteisiin.

Asiantuntijoillamme on erittäin laaja ja pitkäaikainen kokemus erityistarkastuksista. Asiantuntijamme ovat olleet mukana yli 1500 erityistarkastuksessa, myös saneerauksessa olleissa tai konkurssiin ajautuneissa listayhtiöissä. 

Laaja valikoima erityistarkastuspalveluja

Erityistarkastuspalveluja tarvitsevat asiakkaamme saavat asiantuntijatiimiltämme apua:

  • konkursseihin liittyviin tarkastuksiin
  • yrityssaneerauksiin liittyviin tarkastuksiin
  • oikeudenkäynteihin, kauppahintariitoihin, väärinkäsityksiin ja muihin riita-asioihin liittyviin tarkastuksiin ja vahingon määrän määrittelyyn
  • osakeyhtiölain ja asunto-osakeyhtiölain mukaisiin erityisiin tarkastuksiin

Monimuotoiseen kokemukseemme perustuva tarkastus- ja raportointisystematiikka

Varmistamme erityistarkastuksen toimeksiantajan kannalta luotettavan ja hyödyllisen lopputuloksen käyttämällä tehokasta tarkastus- ja raportointisystematiikkaa. Monimuotoisen kokemuksemme pohjalta kehitetty järjestelmä helpottaa toimeksiantajan päätöksentekoa hänen saadessa selkeää ja luotettavaa informaatiota tarkastuskertomuksessa esiin nostetuista havainnoista. Ota yhteyttä, annamme mielellämme lisätietoja tarpeisiisi ja tilanteeseesi sopivista erityistarkastuspalveluistamme!